Sano ääneen, jos pelottaa

Oli helpottavaa kuulla tästä; en olekaan ainoa vilkasmielikuvituksinen hupsu, joka välillä vähän säikähtää kovaa ukkosen jyrähdystä tai on saattanut joskus tarkistaa ennen nukkumaanmenoa, ettei pimeässä saunassa luuhaa ketään.

Tosin puolustuksekseni tuolloin reissuun lähtenyt puolisoni oli erehdyksessä jättänyt painamatta asuntomme oven kunnolla kiinni, ja se oli alipaineen voimasta ponnahtanut apposen ammolleen, mikä aiheutti ihmetystä saavuttuani kotiin työpäivän jälkeen. Talomme rapussa nukkui silloin tällöin kodittomia ihmisiä, joten saunan tarkistus oli mielestäni ihan järkevää.

Viime viikolla minun oli noudettava palkinto yleisön edessä Suurilla Lehtipäivillä, ja se jos jokin pelotti. Hikoilutti ja kädet tärisivät. Vastaavissa jännittävissä tilanteissa herää usein kysymys: miksi en ole niin itsevarma kuin joku toinen? Se joku toinen marssii yleisön eteen kimmoisin askelin ja heittää vähän huultakin siinä lomassa, kun itse kävelen eteen jäykin jaloin ja liian nopein askelin kaikkien katseita vältellen.

Pelot liittyvät temperamenttiin ja voivat muuttua sen mukana; itse olin varsin pelokas lapsi kaikkinensa, mutta iän myötä osa peloista laantui luonnostaan ja osa rationalisoitui. Osa on kuitenkin saattanut jopa voimistua. Esiintymisen lisäksi en pidä edelleenkään laivalla matkustamisesta tai avomerestä, ja nilviäiset ovat pahinta, mitä tiedän.

Nuorempana pelkäsin kovasti esimerkiksi tuntemattomille ihmisille soittamista ja etenkin virallisia puheluita, mikä on varsin kiintoisaa ajatellen nykyistä ammatinvalintaani. Tämä on kuitenkin tietyllä tapaa myös lohdullista: pelot eivät suinkaan ole välttämättä ikuisia tai kerro lopulta ihmisestä paljoakaan. Niitä voi työstää ja niiden kanssa voi opetella elämään siten, etteivät ne hallitse elämää.

Miksi peloista niin kovin usein vaietaan, ja joskus niitä jopa hävetään? Rohkeutta puolestaan kadehditaan usein. Rohkeutta on kuitenkin myös myöntää pelkäävänsä. Samalla tapaa rohkeutta on myös myöntää ääneen esimerkiksi kadehtivansa. Negatiivisen tunteen sanominen ääneen voi ottaa vallan pois siltä möröltä, jota peloksi kutsutaan, sillä usein silloin löytää kanssatovereita, joiden kanssa tunteen voi jakaa.

Pelkojen jakaminen esimerkiksi ystävien kesken on vähintään yhtä hedelmällistä kuin elämän ilojen ja onnistumistenkin jakaminen. Pelon sanominen ääneen voi myös olla ensimmäinen askel kohti sen voittamista; mitä enemmän pelkoa vastaan taistelee ja sitä yrittää vältellä, sitä hanakammin se luultavasti pitää otteessaan.