Palautettu
Hyvä opiskelutehtävä on palautettu tehtävä. Huonosti tehtyä ei kehtaisi palauttaa, mutta huono palautettu tehtävä on parempi kuin hyvä palauttamaton, kannusti opettaja. Palautetusta saa palautetta.
Julkisuudessa on paljon puhuttu hyvien arvosanojen ja ainevalintojen vaikutuksesta jatko-opintoihin. Ryhmänohjaaja ja opo vakuuttivat meille huoltajille, että kukaan ei ole pystynyt pilaamaan tulevaisuuttaan opiskelemalla ja valmistumalla, riippumatta mitkä ainevalinnat on opiskeluaikanaan tehnyt.
Nuoret kantavat kovia paineita opiskelustaan ja kokevat vanhempien ja yhteiskunnan odottavan heiltä ihmeitä. Jos nuori ei näitä ihmeitä pysty tekemään, hän turhautuu ja lamaantuu. Lukioiden opot ja opet näkevät yhä useamman nuoren uupumuksen partaalla.
Silmieni ohi vilahti artikkeli, jossa tuore ylioppilas kertoi ottaneensa täysin eri asenteen lukioon kuin peruskouluun. Yläkoulun tulos oli tiukka hikari ja huipputokari. Opiskelija tajusi, että kiitettävät eivät tuoneetkaan hänelle onnellisuutta. Hän päätti lähteä lukioon tavoitteenaan hyvä elämä eikä arvosanat.
Hän valitsi aineet ja opiskelutahdin kiinnostuksensa, ei maksimaalisen hyödyn mukaan. Hän jaksoi iloita opiskelusta ja jopa kehnoista arvosanoista, jotka yläkoulussa olisivat suistaneet hänet häpeään. Tuore ylioppilas kertoi saaneensa lukioajasta paljon enemmän eväitä elämään kuin hyvät arvosanat. Viisaita sanoja.
Lukion ope ja opo painottivat samaa. Kiinnostavien asioiden opiskelusta ja omien vahvuuksien löytämisestä nuori hyötyy eniten. Arvosanoja tärkeämpää tulevaisuudelle on vahva itsetuntemus ja myönteinen elämänasenne. Burn out valmistujaislahjaksi ei ole hyvä startti työelämään tai jatko-opintoihin.
Ammattiin opiskelu on erilaista, mutta sama ilmiö näkyy myös ammatillisilla opiskelijoilla. Yhteiskunta haluaa nuorista nopeasti tehokkaita ammattilaisia kasvavaan työvoimapulaan. Työpaikoilla tapahtuvassa oppimisessa opiskelija saattaa kokea kovia odotuksia osaamisesta, vaikka opettelu on vasta alkanut. Osaamisen paineet nostavat kylmän hien otsaan.
Lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat nuoret ovat kasvussaan kesken. Harppaus peruskoulusta jatko-opintoihin on jo itsessään valtava.
Opiskelustaan pitäisi olla itse vastuussa, kun tähän asti kaikesta on huolehtinut joku muu. Sittenkö pitäisi vielä tietää, että mikä minusta tulee isona? Ja sen mukaan pitäisi osata tehdä oikeat valinnat.
Palautettu tehtävä on paras tehtävä, tätä viestiä haluan viedä myös omille opiskelijoilleni. Meidän aikuisten on syytä palauttaa nuorille opiskelu- ja kasvurauha ja vapauttaa nuoret liian kovista odotuksista. Tehdään tehtävä kerrallaan. Ei tarvitse tehdä valmiiksi koko tulevaisuutta.
Kommentoi