Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Saara Sahlstén

Kondomien muumipurkki

Pyysin luvan saada jakaa teille ystäväni erinomaisen käytännön kondomien mutkattomaan tarjoamiseen perheen nuorille – ja miksei kyläileville kavereillekin. Idean saa vapaasti ottaa kuka tahansa käyttöön.

Homma toimii niin, että kylpyhuoneessa on vanha muumipurkki, jonka vanhemmat ovat täyttäneet avaamattomilla kondomeilla. Perheen teineille on kerrottu, että purkista saa ottaa kondomeja kuka vaan. Niitä ei lasketa, ja vanhemmat täydentävät purkkia tarpeen mukaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan idea on nerokas.

Ensinnäkin on kullanarvoista tarjota luotettava, ja edelleen ainoa seksitaudeilta suojaava ehkäisyväline helposti saataville. Se on viisautta ja välittämistä. Kondomeihin tutustuttaminen tai ylipäätään seksuaalisuudesta puhuminen eivät ole yllyttämistä seksiin. Päinvastoin. Tutkimukset osoittavat, että hyvät seksuaaliterveyden tiedot saaneet nuoret osaavat usein arvostaa itseään ja omaa kehitysvaihettaan eivätkä kiirehdi aloittamaan seksielämää itselleen liian aikaisin.

Toiseksi on hyvä ajatus laittaa purkki vessaan, jossa voi käydä itsekseen. Etenkin teininä seksuaalisuus on intiimi asia, jota ei välttämättä tee mieli käsitellä vanhempien kanssa. Erään tuttavani kotona kondomi oli aina ilmoitustaululla. Kondomi oli perheessä arkinen ja hauska puheenaihe. Leppoisuus ja avoimuus ovat ehdottomasti oivia tekijöitä kodin seksuaalikasvatuksessa, mutta todellisuudessa ilmoitustaululta voi olla aika vaikea napata kondomia käyttöön.

Vanhemmille kondomit eivät ole ilmaisia, jolloin purkin hinta voi mietityttää. Sen merkitys on kuitenkin suuri. Ei-toivottu raskaus on hinnaltaan kallis, niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Yksi abortti maksaa helposti 1000 euroa. Seksitauditkin aiheuttavat kustannuksia ja kuormitusta. Siun sotella on juuri meneillään suosiota saanut maksuttoman ehkäisyn kokeilu alle 25-vuotiaille. Panostus nuorten seksuaaliterveyteen näkyy jo tilastoissa raskaudenkeskeytysten vähenemisenä. Toivottavasti käytäntö saa jatkoa myös uuden hyvinvointialueen päättäjien myötä.

Seksuaaliterveyden perusta luodaan kuitenkin kodeissa, jossa avainasemassa olemme me vanhemmat. Vaikka keskustelu olisi vaikeaa, niin vanhempi voi aina tarjota lapsen saataville luotettavia tietolähteitä. Myöskään Siun soten kokeilussa ei vain jaeta maksuttomia ehkäisyvälineitä, vaan tarjotaan myös neuvontaa.

Jos lapset saavat hyvää seksuaalikasvatusta pienestä lähtien, niin he pystyvät todennäköisesti tekemään itselleen hyviä valintoja nuorena – ja aikuisena.

Vanhemman osoittama myönteinen ja avulias asenne nuoria ja heidän suhteitaan kohtaan voi olla arvokas myös muissa tilanteissa. Kuvitellaan, että teini kohtaisi seksuaalista väkivaltaa. Uskaltaisiko hän neuvottomana ja häpeissään ottaa asian puheeksi kotona, jos vanhempien kanssa seksuaalisuudesta on vaiettu? Vai olisiko helpompi kertoa sille kaverin äidille, joka tarjoaa kondomeita muumipurkista?

Kommentoi

Hae Heilistä