Hyvä alainen

Sitä ei kuitenkaan lasketa, sillä varsinainen varastonhoitaja oli hyvä esimies, ja me alaiset osasimme itseohjautua. Kaikki me tiesimme tehtävämme pomottamatta, olimme hyviä alaisia.

Itseohjautuvuudesta ei siihen aikaan puhuttu, mutta tämä ei johdu siitä, että esimiestyöskentely olisi silloin ollut huonompaa kuin nyt, vaan siitä että kaikki maalaispojat olivat itseohjautuvia. Tapa tarttui myös kaupunkilaispoikien työkulttuuriin.

Maalaispoikiin ja tyttöihin yhteisten töiden jakaminen tuli kodin perintönä. Minulla on kolme veljeä, mutta ei siskoja, joten osaan kertoa asioista vain poikien kannalta.

Äitimme oli päivät kotona, hoiti kaksi lehmää, lapset ja ruoanlaiton, isä oli kuutena päivänä viikossa töissä, ja kouluikäiset pojat koulussa. Yläkoululaiset oppivat varsin varhain esimerkiksi kantamaan seuraavaksi päiväksi polttopuita sisälle lämpiämään. Lisäksi vettä sopi kantaa sisälle ja navettaan. Pienin koululainen saattoi vaikka olla pikkuveljen lapsenlikkana, niin äitikin pääsi töilleen, vaikkapa pyykille kaivon luo. Ei ollut sähköä eikä pyykkikonetta.

Meillä oli koulumatkaa rappusilta rappusille viisi kilometriä, ja varsinkin sulien maitten aikaan pyöräilimme sen. Syyskuussa lehmät olivat pelloilla riimun nenässä äpäreen syönnissä. Riimua piti muuttaa välillä toiseen paikkaan, jotta lehmille ruokaa riittäisi.

Suopelto oli muutaman sadan metrin päässä kodista koulumatkan varrella. Itseohjautuvat isot pojat tiesivät katsoa, joko oli aika muuttaa lehmiä.

Noilla eväillä minusta tuli hyvä alainen. Tämän tunnustanevat myös monet myöhemmät esimieheni, ehkä.

Ensimmäisessä kesätyöpaikassani tätini työmaaruokalassa kuorin perunoita, luuttusin lattioita ja kannoin likaisia astioita salista keittiön tiskipöydälle. Täti tarkasti vain ensimmäisenä työpäivänä, ettei perunoihin jäänyt silmiä, sitten itseohjauduin.

Kaksi seuraavaa kesää olin isän työpaikalla TVH:lla tekemässä samoja lapiohommia kuin isäkin. Työskentelimme isän kanssa eri suunnilla, ettei samojen soratien kuoppien paikkauksen takia tarvinnut molempien pyöräillä samoja reittejä.

Heinäkuussa kaikki aikuiset miehet olivat lomalla, paitsi lana-auto kulki sateen jälkeen. Niinpä siinä piti taas itseohjautua, mutta ei se haitannut. Sateella kuljin lana-auton jäljessä ja haravoin kiviä, poudalla ajelin vuoropäivin neljällä eri suunnalla, paikkasin tien kuoppia ja vesoin ojien pientareita.

Tiemestaria tapasin joka toinen viikko, kun hän kävi tilinmaksussa, samalla tietysti tien kuntoa katsellen.

Millainen sitten on hyvä työmies ja alainen? No sellainen, kuin mie TVH:lla. Tasan yhdeksältä ja kahdelta istahdin jollekin maitolaiturille tienlaidassa kahville ja kaksitoista yli takaisin töihin, ilman valvontaa.