Yksinäisyyden sietokyvystä

Kirjailijan ja kuvataiteilijan työn suhteen tilanne on ollut hieman toisenlainen. Kuvataiteilija työskentelee paljolti omassa ateljeessaan, kirjailija kirjailijakammiossaan. Kirjailijan työ on pitkälti puurtamista oman itsensä kanssa. Toki aineiston keruu erilaisista arkistoista sekä haastattelut toimivat pohjatyönä ennen varsinaista kirjoittamisprosessia.

Siinä vaiheessa kun kirjailija linnoittautuu omaan työtilaansa ja alkaa työstää tekstiä, hän on yksin. Ensimmäiset kirjani kirjoitin yöllä Merimiehenkadun kerrostaloasuntomme vaatekomerossa sillä aikaa, kun vaimoni ja poikani olivat nukkumassa. Ja aamulla töihin.

Kirjailijantaipaleeni alkupuolelta muistan yhden tapauksen. Olimme vanhempien kollegojen Seppo Lappalaisen ja Jouko Puhakan kanssa iltaa iltaa istumassa. Tuolloin keskustelussa sivuttiin inspiraatiota ja siitä, tuleeko kirjoitettu teksti jostain tekstinikkarin ulkopuolelta. Siihen vanhempi kollegani Seppo Lappalainen totesi: ”Ei kun persettä penkkiin, sormet kirjoituskoneen näppäimille ja sanoja paperille. Jos jotain mahtavaa odottaa, saa istua tuolissa odottamassa lopun ikäänsä.”

Tuo keskustelu jäi hyvin mieleen, eikä suhtautuminen asiaan ole myöhemminkään muuksi muuttunut.

Kirjailijan työ on raakaa työtä, mikä vaatii rauhoittumista ja keskittymistä itse tekemiseen. Siinä oppii myös karsimaan epäoleelliset häiriötekijät pois. Tärkeää on yksinäisyyden sietokyky, jollaista kaikilla ei ole. Toki sosiaalinen media, puhelin ja erilaiset viestipalvelut voivat helpottaa pitämään kontakteja yllä.

Eri kirjailijoiden toimintatavat ovat yksilöllisiä. Kalle Päätalo työskenteli kuin olisi ollut virastossa töissä. Aamulla hän meni säännöllisesti työhuoneeseensa, kävi ruoka- sekä kahvitauoilla ja päätti työt virka-ajan päättyessä.

Osa kirjailijoista työskentelee kotonaan omassa kirjailijakammiossaan, osa taas päätyy taiteilijaresidenssiin kodin ulkopuolelle. On myös tuurikirjailijoita, enkä tarkoita tällä Antti Tuuria, vaan kirjailijoita, jotka innostuvat kirjoittamaan kuten tuurijuopot ryyppäämään. Teosten ilmestymisväli voi olla vuosiakin. Nykyisin tosin näkee useiden kirjailijoiden tuottavan tekstiä kirja/vuosi-tahtiin. Jopa tiuhemminkin.

Kirjailijan työssä yksinäisyyden sietokyky on merkittävä, mistä seikasta muullekin ympäröivälle yhteiskunnalle voisi olla opittavaa. Ympäröivä hiljaisuus on vetovoimatekijä, jollaista hiljentymisen riitit eri uskonnollisissa yhteisöissä käyttävät mietiskelyn ja mielentilan hallinnassa.

Meidän kirjailijoiden ei tarvitse liittää siihen mitään sivujuonteita, vaan asia kuuluu oleellisena osana työhön. Ja siitä on osattava myös nauttia viimeistään siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus on valmiina ja kustannussopimus allekirjoitettuna...