Karin kanssa monessa mukana
Kelistä riippumatta hän nousi hyvin varustautuneena pyörän selkään kamera mukanaan. Facebookissa saimme usein nähdä otoksia hänen ajoreittiensä varsilta. Traagisinta onkin juuri se, että kuolema tapasi hänet tällaisella retkellä. Karin maallinen matka päättyi Kuurnan–Kulhon tiellä. Uutinen ei kertonut, oliko Kari ollut matkalla Enoon vai Kulhoon.
Eno oli Karin syntymäkunta. Karilla oli paljon sieltä muistoja. Itse asuin Enossa viisitoista vuotta ja tulin hyvin tuntemaan pitäjän. Niinpä usein keskustelimmekin meille tärkeistä, Enoon liittyvistä asioista.
Erään lehden mukaan Kari oli kulttuurivaikuttaja. Hän oli todella monessa mukana. Itsekin listasin seitsemän kulttuurialaa, missä työskentelimme yhteistyössä.
Ensimmäinen oli tietenkin Ukri. Liityin Ukriin vuonna 1963 asuessani vielä Valtimolla, mutta samana vuonna muutin Enoon. Toimintani Ukrissa kesti siis 59 vuotta. Olen toki vielä jäsen, vaikka en enää olekaan aktiivisesti riennoissa mukana.
Ukrin johtokunnassa istuin kahdeksan vuotta. Olin mukana arvostelemassa Outopia-kirjoituskilpailun tarinoita ja usein jakamassa Karin kanssa palkintoja Outokummussa.
Ukkoseen kirjoitin tarinoita, kolumneja, kirja-arvosteluja ja joskus runojakin. Myös Heiliin kirjoitin kolumneja Ukrin nimeen. Lehti maksoi niistä pienen palkkion, mutta ei meille kirjoittajille, vaan Ukrin tilille. Näin tuimme yhdistystämme, sillä kulttuurin alalle ei ole ollut helppo saada rahoitusta.
Monivuotinen homma oli myös kirjoittaa radio Rexiin pakina joka kuukausi ja vieläpä lukea se itse. Joskus kävin lukemassa sen Rexin tiloissa, joskus Ukrin kotitilassa Arttelissa, ja joskus Kari käväisi äänittämässä sen kotonani.
Ainakin kerran olin myös arvosteluraadissa, kun valittiin edustajaa valtakunnalliseen tarinaniskennän kilpaan.
Myös jokasyksyiseen kirjallisuusmatineaan jouduin mukaan. Juontajia oli aina kaksi. Kerran parinani oli Kanerva Vaakanainen. Joku keksikin huomauttaa, että juontajathan ovat kuin kukkakimppu. Emme pahastuneet. Kulttuuri on kyllä vakavasti otettava ala, mutta kyllä se kestää tällaisen pienen leikinlaskun.
Olen Karille kiitollinen, että voin vuosikaudet olla mukana näin monissa kulttuuririennoissa.
Ystävää ja työtoveria muistaen,
Kommentoi