Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Katja Kolehmainen

Uuden alussa, niin tori kuin Eurooppakin

Tässä kuussa se alkaa, nimittäin Kauppatorin rakentamisen viimeinen vaihe, kun kauppahallin rakennustyömaa konkreettisesti käynnistyy ensi viikolla. Rakennustyömaa myllertää toivottavasti viimeisen kerran torin myyntipaikat ja toiminnot uuteen järjestykseen, ainakin vähäksi aikaa.

Kuluneen kesän aikana Kauppatori on osoittautunut olevan edelleen houkutteleva paikka yrittää ja järjestää onnistuneita yleisötapahtumia. Tapahtumakesä ja -syksy oli monella tapaa poikkeuksellisen onnistunut. Kansainväliset ja suomalaiset suurmarkkinat vetivät elokuun alussa yli 70 000 kävijää keskustaan. Vetovoimavaikutus tapahtumalla oli siis Ilosaarirockin suuruusluokkaa.

Myös Virran väen tuottama Joen yö kokosi ennätysyleisön niin kulttuurilaitoksiin kuin keskustaankin. Joen yössä kävijöitä oli yhteensä yli 26 000, ja tekijöitä ja toimijoita satakunta. Torin uusina tapahtumina mainittakoon Puhas Oy:n laadukkaasti järjestämät Biokaasubileet, kansainvälistä somehuomiota niittänyt Heavy Metal Knitting sekä kaikki Pohjois-Karjalan matkailuyhdistykset yhteen saattanut Keskustan Kesän avaus.

Kauppahallin rakentamisen tuoma viimeinen iso muutos on valjastettava mahdollisuudeksi lisätä entisestään kaupungin keskeisimmän kauppa- ja tapahtumapaikan vetovoimaa. Valmistuva tori kauppahallilla tarjoaa entistä monipuolisemmin mahdollisuuksia yrittää keskustassa, vaikkakin uudessa kaavassa kesäkahviopaikkoja onkin neljän sijaan kolme. Vuosi- ja kausipaikkoja torilla riittää kaikille torikauppiaiksi haluaville.

PKO:n kannattaisi avata yrittäjyyttä pohtiville kauppahallin kokonaisuus ja tehdä siitä suorastaan kilpailtu paikka harjoittaa yritystoimintaa. Nyt olisi hyvä hetki julkaista lopulliset havainnekuvat ja avata, millaisia yritystiloja on vielä haettavissa: kaivataanko erikoistuneita pienputiikkeja vaiko lisää ruoka- ja kahvilayrittäjiä.

Positiivisten mahdollisuuksien yllä leijailee kysymysmerkkinä Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan varjo: Miten korkea inflaatio, energian kallistuminen ja jopa puute vaikuttavat kuluttajien ostovoimaan sekä yritysten toimintamahdollisuuksiin? Vaikka työllisyystilanne on hyvä, riittääkö ihmisillä laskujen jälkeen kulutukseen rahaa?

Helsingin Sanomat (12.9.) kirjoitti Investointipankki Goldman Sachsin jo todenneen, että taantuma Euroopassa on täysin varmaa ja taloustilanne kauhea. Suomalaisten tulisi olla todella huolestuneita suomalaisen elintarviketuotannon tilasta. Kuinka kauan maaseudun yritykset kestävät kohtuuttomassa talouspaineessa?

Ukrainalaiset taistelevat vapaan Euroopan ja sen arvojen puolesta. Meidän on tuettava sotaa paenneita siviilejä, vanhuksia, vaimoja ja lapsia. Tule sinäkin kohtaamaan Pohjois-Karjalaan saapuneita ukrainalaisia ja antamaan tukesi rauhan puolesta ja sotaa vastaan yhteiseen tapahtumaan, ukrainalaissuomalaiseen tukikonserttiin sunnuntaina 2.10. kello 14–15 Kauppatorille. Minä ainakin olen siellä.

Kommentoi

Hae Heilistä