Hyvän ruokavalion hinta
Terveelliset ruoat ovat ympäristöystävällisempiä kuin ravintoarvoiltaan köyhät elintarvikkeet, uutisoi Helsingin Sanomat 31. elokuuta. Tieto perustuu Oxfordin yliopiston laajaan tutkimukseen. Tämä on luonnollisesti hyvä uutinen; esimerkiksi kasvipohjaiset makkarat ja muut lihankorvikkeet, jotka ovat myös terveyden kannalta parempi valinta, rasittavat ympäristöä jopa 90 prosenttia vähemmän kuin vastaavat lihapohjaiset tuotteet.
Miksi kummassa terveellinen versio on sitten usein paljon kalliimpi kuin epäterveellisempi?
Näin vastikään meemin, jossa todettiin vapaasti suomennettuna: ”Sen sijaan, että ihmettelemme jatkuvasti ravintoarvoltaan rikkaiden elintarvikkeiden korkeaa hintaa, meidän olisi aika ihmetellä prosessoitujen eines- ja roskaruokien matalaa hintaa.” Ehkä asia todellakin on näin.
En tiedä tarkalleen, mistä kaikesta elintarvikkeiden hinta koostuu, mutta monet laktovegetaariseen ruokavalioon sopivat tuotteet ovat valitettavan kalliita verrattuna vastaaviin lihavalmisteisiin. Mifujen, kaurajauhisten ja härkäpapusuikaleiden kilohinta hipoo taivaita verrattuna tiettyihin lihavaihtoehtoihin. Toki soija on onneksi edullista, mutta sekään ei sovellu kaikille. Kuten ei myöskään herneproteiini.
Kysymyksiä aiheuttaa myös lähiruoka – tai pikemminkin sen puute.
Teimme kollegani kanssa pari viikkoa sitten lähikauppoihin kierroksen, jonka lopputuloksesta raportoimme 3. syyskuuta julkaistussa Heilissä. Tarkoituksena oli etsiä ostoskoriin nykytrendien mukaisesti lähiruokaa. Toki sitä oli jonkin verran, ja lähituottajien osuus korostui eritoten hedelmä- ja vihannesosastolla ja kalatiskillä. Siitäkin huolimatta lähiruoan löytäminen tuntui olevan kiven alla.
Tähän vaikuttavat lukuisat eri seikat, joista läheskään kaikista en ole varmasti edes tietoinen, mutta asia on kaiken kaikkiaan harmillinen. Lähiruoka on usein paitsi hyvä valinta ympäristön kannalta (vaikkakaan tämä ei ole yksiselitteistä), se myös edistää paikallistaloutta, ruokakulttuuria ja työllisyyttä maakunnassa.
Jokin nykymaailman valtaisassa ruoantuotantovyyhdissä tuntuu yksinkertaisesti olevan pielessä. Mieleeni on jäänyt muutaman vuoden takainen muisto Kroatiasta, jossa matkaopas kertoi maan laajoista mandariiniviljelmistä. Maahan, joka ei varsinaisesti kuulu Euroopan vauraimpiin, kuitenkin tuodaan mandariinit päivittäistavarakauppoihin Espanjasta. Kroatian mandariinit puolestaan matkaavat jonnekin muualle päin maailmaa.
Miten kummassa voi olla, että elintarvikkeiden rahtaaminen ympäri maailmaa on tullut taloudellisesti järkevämmäksi kuin lähiruoan syöminen? Tähän väliin todettakoon myös, että WWF:n mukaan peräti noin 90 prosenttia suomalaisten kuluttaman ruuan monimuotoisuusvaikutuksista kohdistuu Suomen ulkopuolelle, sillä monet ruokaketjussa käytetyt tuotteet tuodaan ulkomailta.
Ympäristön eteen voi tehdä paljon jo vähentämällä liha- ja maitotuotteiden kulutusta, mutta olisi hienoa pystyä hyödyntämään enemmän kotimaisia, ellei jopa omassa maakunnassa tuotettuja tuotteita.
Kommentoi