Tytöt ja pojat vai lapset, oppilaat, ihmiset?
”Otatko Maija tämän kukallisen kankaan, ja sinä Matti haluat varmaan tämän avaruuskuvioisen?”
”Nyt tarvitsisin jonkun riuskan pojan kantoavuksi!”
”Päiväkodin TÄDIT ja rakennusMIEHET.”
Hei ope ja sinä ihan jokainen! Kaikkea hyvää alkaneeseen lukuvuoteen. Muistithan jättää lomalle kaiken turhan sukupuolittavan puheen? Se on tarpeetonta ja aikansa elänyttä. Oletukset voivat myös mennä pieleen ja olla loukkaavia.
Olettamamme sukupuoli ei kerro mitään toisen luonteenpiirteistä, kiinnostuksenkohteista tai kyvyistä. Kliseiset, usein pahaa tarkoittamattomat lokeroinnit ovat epätasa-arvoisia ja monille aidosti ahdistavia.
Sukupuoltaan pohtiva lapsi inhoaa, kun kehotetaan tyttöjen ja poikien jonoon. Etenkin jos kumpikaan sukupuoli ei ole oma. Maijaa ärsyttää, kun hänen oletetaan olevan hoivaava kaunosielu. Matti on kiusaantunut, kun sukulaiset leipovat hänestä rallikuskia. Vahvaa tyttöä risoo, kun häntä ei pyydetä kantohommiin. Ja poikapoloa ahdistaa, kun hänen roolikseen on asetettu perinteinen miehen malli, vaikkei se olisi ollenkaan häntä.
On aina hyvätapaista olla tekemättä toisesta päätelmiä oletetun sukupuolen mukaan. Monissa organisaatioissa tasavertainen kohtelu on myös lakiin kirjattu velvollisuus. Näin myös kasvatus- ja opetusalalla, jossa yhdenvertaisuus on erityisen tärkeää.
Varhaiskasvatussuunnitelmassa todetaan: ”Henkilöstön tulee luoda moninaisuutta kunnioittava ilmapiiri, sillä varhaiskasvatus edistää suomalaisen yhteiskunnan demokraattisia arvoja, kuten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja moninaisuutta. Toimintakulttuurin kehittämisen kannalta on tärkeää -- pohtia, miten esimerkiksi -- sukupuoleen ja sen moninaisuuteen liittyvät asenteet näkyvät puheissa, eleissä, teoissa ja toimintatavoissa.”
Lapset viettävät opinahjoissa huiman vuosimäärän. Auktoriteettiasemassa olevien opettajien rooli on lapsen elämässä suuri, ja arjen tavat jättävät vahvat jäljet. Siksi aikuisten on tärkeää oppia tuomaan ihmisten moninaisuutta ja sen hyväksyttävyyttä aktiivisesti esille.
Usein jokaisessa lapsiryhmässä tai heidän läheisissään on vähemmistöön kuuluvia. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, kehitysvammaisia tai vaikka eri etnisten ryhmien jäseniä. Mitään näistä ominaisuuksista ihminen ei voi valita itse. On ahdistavaa joutua kokemaan, että rakas ihminen, oma perhe – tai oma itse – on vääränlainen.
Kun lapset kasvavat elämän alusta asti ymmärtäen, kuinka monenlaisia ihmiset ovat, niin heitä ei ole tarve erikseen kasvattaa suvaitsevaisiksi. Lapset hyväksyvät spontaanisti kaiken, minkä ympäröivät ihmiset näyttävät olevan luontevaa ja hyväksyttyä. Siksi moninaisuudesta myönteisesti puhuminen varhaisvuosista alkaen on myös keskeinen kiusaamisen ennaltaehkäisijä. Pieni teko yhdelle, mutta elämän kokoinen merkitys toisille.
Kommentoi