Ensimmäisenä koulupäivänä

Ensimmäisenä koulupäivänä minä olin valinnut kesämekon ja pannut huulipunaa ja kilisevän rannekorun. (Äiti neuvoi aina, että laita jotain värikästä, että oppilailla on katseltavaa. Kuinka äiti tiesi, vaikka hän ei ollut ammatiltaan opettaja vaan kätilö? Ehkä ihminen, joka tietää, milloin on aika ponnistaa, osaa vaistonvaraisesti ottaa kantaa moniin elämän ilmiöihin.)

Ensimmäisenä koulupäivänä aurinko lämmitti asfalttipihaa. Minä astuin pariovista pihalle ja katseet kääntyivät. Opettajalle ensimmäinen koulupäivä on kuin filmitähdelle ensi-ilta, mutta ilman aplodeja.

Minulla oli nimilista. Kutsuin heitä aakkosjärjestyksessä ja ohjasin jonoon. Sieltä he tulivat. Joku juoksi, toinen etsi asfaltin halkeamia uuden lippalakin alta. Tyhjä reppu oli liian suuri ekaluokkalaiselle. Se ulottui takapuolen yli, ja sen pohjalla helisivät vain Tiimarista ostetut geelikynät.

Eräs tyttö ei suostunut irrottamaan äidin kädestä. Houkuttelin häntä muiden kanssa jonoon. Odotin äidiltä reipasta käskyä, ehkä jopa, että hän olisi hellästi tuupannut lapsensa jonoon. Sitten vilkaisin äidin silmiä, enkä ollut enää varma, oliko ero vaikeampaa äidille vai lapselle. Lopulta äiti asettui lapsensa kanssa ekaluokkalaisten jonoon. Voi ei. Halusiko hänkin aloittaa ekaluokan?

Ehkä oli ihan hyvä, että en päässyt saattamaan lapsiani. Olisin ollut juuri se äiti, joka olisi asettunut lapsen kanssa ekaluokkalaisten jonoon. Minun on aina ollut vaikea päästää heistä irti, kun on pitänyt jättää päiväkotiin tai vilkuttaa rohkaiseva ilme kasvoilla rautatieasemalla, kun he ovat hypänneet junaan ja asettuneet vieraisiin kaupunkeihin ja uusiin maihin.

Heidän mielessään minä olen kutistunut kaukana ulapalla seilaavaksi, horisonttiin katoavaksi rahtilaivaksi. Minä olen jäänyt kotiin kokoilemaan tavaroita, joita he ovat jättäneet jälkeensä ja etsimään niille loppusijoituspaikkaa. En haluaisi aikuisia miehiä ja naisia kotiin asumaan, mutta joskus on vain niin ikävä. (Eikö rahtilaivoille annetakin tähtikuvioiden nimiä? Mikä se oli, joka juuttui Suezin kanavaan? Pollux, Andromeda, Gemini?)

Ajattelen heitä vieraissa kaupungeissa arkisissa puuhissaan.

Samassa tiedän, että he radiomastojen kupeessa ja Suomenlahden rannoilla välillä tähyävät ulapalle etsien katseellaan Andromeraa, joka hädin tuskin havaittavana pisteenä seuraa heitä.

(Sehän oli Evergiven, joka juuttui Suezin kanavaan. Miten se suomennetaan oikein? Kaikkensa antanut? Valtava Kiina-tavaran sisälleen ahtanut konttialus tukkimassa tavaroiden ja ihmisen liikkeen. En halua olla Evergiven. Haluan olla niin kuin oma äitini, joka teki kaikkensa, jotta vauva läpäisisi kanavan ja aloittasi oman elämän.)