Marjahulluus

Mustikisti rummuttaa jo vimmaisena ämpärin kantta. Lakkaajan kumisaappaat ruopivat lähtökuoppia, veitsi välähtää sienistin sormissa. Pian metsissä ja soilla pyllistelee himokkaita saalistajia.

Ehkä olet onnekkaasti säästynyt piinaavalta keruumanialta. Olisi silti kiva käydä joskus marjametsässä, mutta missä? Kuuntele himomarjastajia. Sinne, missä marjamaanikko näki eilen karhun, kannattaa suunnistaa viipymättä. ”Karhu” on salakoodi mahdottomalle marja-apajalle.

Minua marjahulluus ei riivaa. Olen surkea marjastaja, varsinainen marjamämmikoura, mutta iloitsen marjahulluista. Poimin marjani seteleillä heidän takakontistaan.

Mutta hitusen minua vaivaa mansikismi. Tänäkin kesänä pakastin kymmeniä kiloja mansikoita, noita hehkuvia peltorubiineja. Parin viikon päästä vatuttaa, kun pakastimiin ei mahdu edes muutamaa kymmentä vatturasiaa.

Mansikoiden hinta on jokakesäinen vakiovikinä. Toisten mielestä mansikat maksavat mansikoita. Jäädään odottamaan hintojen halpenemista. Nopeimmin hinta halpenee, kun menee töihin mansikanpoimijaksi. Kun nostaa keräämistään mansikoista palkkaa, viimeistään silloin ne tuntuvat maksavan hävyttömän vähän.

Oikeasti mansikkakilo torilta ostettunakin on edullisempi kuin karkkikilo.

Kohta koittaa myös kasvimaanikon palkkapäivä. Koko kesän raataminen palkitaan, kun kasvimaa pursuu satoa. Minulla ei ole satoa, on vain viherpeukalo keskellä kämmentä.

Alkukesästä ostin muutamia taimia. Huolellisesti kastelin, mutta onnistuin kai hukuttamaan osan. Parin kurkun kokoiseksi jää sato amppelista, jonka piti olla helppohoitoinen ja satoisa. Kilohinta kertyi mojovaksi, torilta ei noin kallista kurkkua saa. Tomaatti vielä sinnittelee ja puskee raakileita. Jännittää, kumpi ehtii ensin, kypsyminen vai kuolema.

Kyllästyin rehottaviin vuorenkilpiin ja kitkin ne kompostiin. Myöhemmin kuulin, että vuorenkilvet ovat hoitavaa superfoodia, josta maksetaan hyvää hintaa. Ovatko nämä niitä rikkausruohoja? Hortoilijat himoitsevat ruokapöydän rikastuttajiksi villiyrttejä, jotka muiden silmissä näyttävät joutavilta rikkaruohoilta. Jos alkaisin kasvattaa rikkaruohoja, viherpeukaloni lakastaisi nekin kuoliaaksi.

Olen kai omaksunut puutarhurin taitoni Amalia-tädiltä. Tämä räväkkä, anarkistinen daami julistaa, että hänen puutarhassaan kasvaa ainoastaan lääkekasveja. Ne auttavat unettomuuteen. Aina kun hän ajatteleekin kitkemistä, häntä alkaa nukuttaa. Peukutan Amalia-tädin puutarhafilosofiaa surkealla viherpeukalollani.

Amalia-tädin elämänviisauksissa on paljon ammennettavaa. Amalia-tätiin voi tutustua kirjaston lastenhyllyssä Jukka Parkkisen Karhukirjeissä. Lapset riemastuvat Amalia-tädin poskettomasta sekoilusta, mutta aikuisiin tuo rehevä ikäneito iskee hervottomilla piilovitseillä. Viihdyttävä vaihtoehto kitkemiselle.