Siirtymäkipuja

Paluu tärkeiden, tuttujen ihmisten äärelle ja kotoisiin näkymiin tuntui pehmeältä, lohdulliselta halaukselta samalla kun koin valtavaa ikävää ja surua, Ruotsiin kun jäi rakkaita tyyppejä ja maisemia. On kuin olisin elänyt kahdessa todellisuudessa samaan aikaan: sydän repi sekä takaisin Uppsalaan että nautti jälleennäkemisistä Joensuussa.

Onneksi nämä kaikki tunteet saavat elää ja olla rinnatusten. Jos jotakin ihmiselämän monimuotoisuudesta olen oivaltanut 27 ikävuoteni aikana, niin sen, että vastakkaisiltakin tuntuvat tunteet viihtyvät usein käsi kädessä, lomittuen, kerrostuen. Suru voi tanssia minussa, mutta sen kupeella voi myös kimmeltää kiitollisuutta ja iloa koetuista asioista, joita ikävöin.

Elämänmuutoksiin ja erilaisiin siirtymiin liittyy joskus mielen jumiutumista menneeseen. Ehkä en ole yksin sen kanssa, että on toisinaan vaikeaa hyväksyä, että jotkin asiat ovat menneet? Saatan märehtiä joitain kohtaamisia ja kokemuksia, kaivata niitä takaisin tai haluta muuttaa niitä. Tällaista kamppailua olen käynyt Ruotsi-kokemuksen suhteen: kaipaan sitä uutuudenviehätystä sekä elämyksiä, jotka asettavat arkisen unholaan.

On myös jännittävää, kuinka elämänmuutokset nitkauttavat näkökulmia uuteen asentoon. Vaikka rakkaat läntiset naapurimme ovat monin tavoin samanlaisia kanssamme, näyttäytyivät Suomen kuviot Ruotsista käsin osin hassuilta – etenkin ihmisten sosiaalinen pidättyväisyys ja vetäytyvyys. Ruotsalaisten vahvempi sosiaalinen spontaanius ja uteliaisuus saivat minut hieman häkeltymäänkin.

Mistä toisaalta en ollut niin kiitollinen vaihtoaikanani oli, että hyvää kauraleipää oli vaikeaa löytää kaupoista. Samoin ksylitolipastillit oli piilotettu tehokkaasti apteekkien uumeniin.

Elämänmuutokset ravistelevat aina tavalla tai toisella, oli seurauksena sitten kauraleivän kaipuu tai jotain hieman painavampaa, kuten identiteetin uudelleen pohtiminen. Lohdullista on, että siirtymät ja niihin liittyvä kivuliaisuus ovat yhtä väliaikaisia kuin mesiangervon kukinta.

Mitä tulee menneen kaipaamiseen, olen yrittänyt ajatella, että juuri kokemusten ohikiitävyys muovaa niistä ihmeellisiä. Lähes mistä tahansa tulee arkista kun se jatkuu tarpeeksi pitkään.

Toisaalta tuttuuden turva ja rutiinit ovat varsin aliarvostettuja tänä aikakautena, jona huippukokemuksia ja erikoiselämyksiä ihannoidaan pakkomielteisesti. Oman kotipesän rauha on myös suuri lohtu ja etuoikeus aikana, jolloin uutiset ovat pullollaan sodan ja ympäristökriisien kodistaan ajamien kanssaihmistemme kohtaloita.