Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Turvallisuuden perusta

Torstaina 24. helmikuuta avasin varhain aamulla Hesarin sovelluksen jo ennen kuin olin saanut valojakaan päälle, koska sitä hetkeä oli osattu pelätä ja odottaa. Siellä se oli, suurin kirjaimin kerrottu mustataustainen uutinen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Siitä hetkestä alkoi aiempaakin hurjempi informaation ja disinformaation tulva lukemattomista eri kanavista.

Verkkosivusto Reddit on ollut puoli päivää tai jopa päiviä edellä virallisia uutismedioita, koska siellä tietoja julkaistaan niitä varmistamatta, tosin julkaisusta riippuen varustettuna tekstillä verified (vahvistettu) tai unverified (vahvistamaton). Toinen juttu onkin, kuinka vahvistaa se, onko vahvistetuksi julistettu tieto todella vahvistettu.

Moni Redditin tiedoista on kuitenkin faktantarkistusprosessin jälkeen päätynyt myös suomalaisten joukkotiedotusvälineiden sivustoille, jolloin tietoon voi suurella todennäköisyydellä luottaa.

 

Suoraan sanottuna en tiedä, onko sodankäynti ollut samanlaista viime vuosina esimerkiksi Syyriassa ja Afganistanissa – siis ovatko sotilaat paljastaneet vahingossa sijaintinsa Tinderin kautta ja latailleet tylsyyksissään videoita Tiktokiin – koska tämä on maantieteellisen sijaintinsa vuoksi ensimmäinen sota, jota olen seurannut verkosta näin aktiivisesti. Nykyinen teknologia mahdollistaa sodan seuraamisen lähes reaaliajassa, mikä on hämmentävää.

Kun kirjoitan tätä kolumnia, Redditin feed tarjoaa muun muassa kuva- ja videomateriaalia Venäjällä pidätetyistä, sodanvastaisiin mielenosoituksiin osallistuneista lapsista, Moskovan mellakkapoliisia vastaan taistelevista siviileistä sekä Ukrainasta tulevasta livekuvasta, jota hakkeriryhmä Anonymous näyttäisi lähettävän Venäjän TV-kanavilla.

En tiedä vielä, pitääkö mikään näistä tiedoista paikkaansa, mutta asia selvinnee päivien mittaan. Samoista materiaaleista on uutisoinut muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC, joka ei ole toistaiseksi kyennyt vahvistamaan tietoja.

 

Muutama päivä sitten Youtubessa levisi äänitallenne, jota väitettiin Putinin ja Lavrovin väliseksi salakuunnelluksi puheluksi. Tämä äänitallenne kuitenkin osoittautui mitä ilmeisimmin väärennetyksi, eikä tämä ole ihmekään, sillä äänitteen sisältö oli aivan liian mehukas ollakseen totta. Nykyaikaan päteekin vanha viisaus: jos joku vaikuttaa liian hyvältä (tai huonolta) ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta.

Tämä aika saa ihmisen tuntemaan itsensä vainoharhaiseksi. Melkein mihinkään satunnaiseen sosiaalisesta mediasta löytyvään tietoon ei kannata luottaa, ellei sitä todellakin tiedä varmaksi, mutta silti tietoa tulee koko ajan lisää. Samaan aikaan rajan takana poikkeavat äänet vaiennetaan, ja pääsy ulkomaalaisille somealustoille estetään.

Näinä aikoina Suomen riippumaton media tuntuu kultaakin kalliimmalta. Yhtäkkiä länsimainen demokratia, sananvapaus ja pehmeät arvot eivät olekaan enää itsestäänselvyyksiä, vaan jotakin, jotka muodostavat perusturvallisuutemme pohjan. Sitä meidän täytyy vaalia.

Kommentoi

Hae Heilistä