Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Toivanen

Lapsen vai aikuisen juhla?

Käsillämme on taas se aika vuodesta, kun some täyttyy joululahjamainoksista ja yhä useamman kodin ikkunoissa sekä parvekkeilla komeilee toinen toistaan värikkäämpiä kausivaloja. Unohtamatta sitä, että kauppojen hyllyt notkuvat jouluisista suklaarasioista ja joulukalentereista.

Joulu on ollut lapsesta asti itselleni yksi tärkeimmistä juhlapyhistä, ja jouluun latautuminen aloitetaankin heti, kun syntymäpäiväni väistyvät lokakuun lopussa. Olen ollut aina maltillinen joulun viettäjä, vaikka tunnelataus onkin voimakas. Aloitan glögin juomisen marraskuussa, juustot, suklaat ja muut herkut saapuvat kotiini joulukuussa, ja joulun viettoon lähden vanhempieni luokse jouluviikolla. Joulukuusta en ole koskaan hankkinut omaan kotiini, sillä kuusen koristelu kuuluu lapsuuden muistoihini. Se toteutetaan edelleen samalla kaavalla vanhempieni luona, ja rakastan tätä perinnettä.

Lapsuuden joulut olivat täynnä odotusta, jännitystä ja puhdasta iloa. Varma joulun merkki oli, kun lelulehdet saapuivat postissa ja pääsi valikoimaan parhaimmat lelut ja tarvikkeet joulupukille lähetettävään kirjeeseen. Kirje oli yksi tärkeimmistä jouluun liittyvistä asioista. Kirjeeni alkoi yleensä saatesanoilla ”Rakas joulupukki, tänä vuonna toivoisin...”

Pukille menevään kirjeeseen piti listata tärkeimmät lahjatoiveet, ja vuodesta toiseen kirjeessäni luki poni. Halusin todella kovasti ponin, mutta liekö nuo kirjeet kadonneet matkalla jonnekin, sillä heppaa minulla ei vieläkään ole. Kirje jätettiin aina takakuistille yötä vasten, mistä tontut pääsivät sen hakemaan. Seuraavana aamuna piti mennä heti ensimmäisenä tarkistamaan, oliko kirje hävinnyt, ja joka kerta se oli viety, ja lumeen olivat ilmestyneet pienet jäljet. En edelleenkään tiedä, miten vanhempani tekivät nämä jäljet, mutta muisto tästä perinteestä on lämmin.

Kun vihdoin jouluviikko oli käsillä, kuului siihen joulusiivousta, ruokien ostamista ja valmistelua. Oikeastaan äiti hoiti nämä, ja itse seurasin siskojeni kanssa vierestä pienissä askareissa auttaen. Meillä oli tapana laittaa punaisia tonttuja ikkunoihin. Kun tontut olivat paikoillaan, tiesi että joulu on täällä. Aatonaattona ei malttanut mennä nukkumaan, sillä jouluaatto jännitti niin paljon, että ajatukset sinkoilivat ja mahanpohjassa oli perhosia.

Vaikka ikää tuleekin lisää, ja joulun merkitys on muuttanut muotoaan lahjakasoista perheen kanssa ajan viettämiseen, odotan silti joulua aina yhtä paljon. Odotan jo nyt alkavaa joululomaa ja tulevia joulunpyhiä. Nykyään odotukset ovat kuitenkin enemmän siinä, että pääsee kotikotiin rentoutumaan ja viettämään aikaa perheen kanssa. Siinä, että aattoaamuna olisi lunta maassa, pieni kirpeä pakkanen ja kuulas sää.

Odotan sitä, että pääsen koristelemaan joulukuusen vanhempieni luona ja sitä, että saa katsoa jouluohjelmia, kuten Joulupukin kuumanlinja ja Joulupukki ja noitarumpu.

Ennen kaikkea odotan sitä, että saan syödä jouluruokia niin paljon, että yöpuvun housujen kuminauha antaa periksi.

Kommentoi

Hae Heilistä