Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Isojen asioiden aluevaalit

Vuonislahteen ajellessa alkoi autoradiosta kuulua tutun oloista asiaa: tammikuun aluevaaleissa on kyse vaikkapa siitä, säilytetäänkö kylän terveyspalvelupiste vai korvataanko se etätoiminnalla.

– Sitä kannattaa nyt äänestäjän kysyä ehdokkailta, tiivisti haastateltava, jonka nimi pääsi livahtamaan kuuntelijalta ohi.

Samasta asiasta puhui Pohjois-Karjalan muutosjohtaja Elina Felin viime viikolla Karjalan Heilissä: aluevaltuuston tehtävänä on päättää, mikä palvelu viedään kotiin asti, mikä on liikkuvaa, mikä tarvitsee kiinteän paikan.

Tuleva valtuusto joutuu miettimään kokonaisuutta, totesi Elina Felin.

Kokonaisuutta säätelee valtiolta tuleva rahoitus. Kateeksi ei käy tulevien hyvinvointialueiden päättäjien työ. Rahan jakaantumisesta päättäminen on vaikeaa silloin, kun jo etukäteen tietää, että ei sitä niin paljon ole, että kaikki saataisiin pidettyä tyytyväisinä.

Kova työ on heillä, jotka joutuvat kehittelemään etä- ja digipalveluja, jopa nuoret kun ovat vaikeuksissa soten nykyisten nettipalvelujen keskellä. Jotkut toiminnot eivät onnistu älypuhelimilla, eikä kaikilla ole varaa läppäreihin.

Mitä voi tarjota etänä ja missä muodossa?

Reseptin uusiminen ei vaadi välttämättä lääkärin tapaamista, mutta entäpä jos pitää esittää muutama kysymys? Chatissa mieluummin oikea ihminen kuin robotti, on yleinen mielipide, ja mieluummin videoyhteys kuin chatti tai puhelu. Videoyhteydessä lääkäri sentään näkee ilmeet ja voi päätellä niidenkin perusteella paljon.

Mikään ei tietenkään voita aitoa kohtaamista, jossa näkee ilmeiden lisäksi kehonkielen ja kuulee äänensävyt. Mieleen jäi tutun keuhkolääkärin joskus vuosia sitten lausumat sanat:

– Ihminen saattaa tulla valittamaan keuhkojaan, mutta jo pitkän matkan päästä näkee, että vaivaa on muuallakin. Kun siltä kysyy, miten sulla menee kotona, se rupeaa itkemään.

Etään ja digiin on pakko turvautua, ja järkevääkin se monessa tapauksessa on, mutta milloin se on järkevää?

Löytyykö keinoja säilyttää pienten kylien palvelupisteitä? Löytyykö keinoja saada hoitajia ja lääkäreitä? Onko digipalveluja aivan mahdotonta saada toimimaan sujuvasti kaikilla laitteilla? Onko nettiyhteys semmoinen nykymaailmassa tarvittava välttämätön asia, jonka ihminen voi saada tarvittaessa yhteiskunnalta?

Ovatko kaikki yllä luetellut kysymykset tammikuussa valittavien aluevaltuutettujen päätettävissä? Kysymyksiä riittää, ja nyt kun ehdokkaiden nimiä alkaa tipahdella, alkaa olla niiden esittämisen aika. Aika alkaa olla myös ehdokkaiden valmistautua vastaamaan kysymyksiin.

Kommentoi

Hae Heilistä