Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Arvovalintoja

Pian kahden vuoden ajan julkinen keskustelu on ollut korostuneen mustavalkoista. Ensin kahtiajakoja synnytti se, että jotkut viettivät aikaansa julkisilla paikoilla ja olivat sosiaalisia, ja tänä vuonna keskustelu siirtyi rokotuksiin – kuuluuko tai täytyykö rokotus ottaa, ja olisiko koronapassi oikein vai väärin. Puhutaan yhteisestä hyvästä ja yksilön oikeuksista. Myös vapaus päättää itse saatetaan asettaa terveyden edelle.

On nähty salaliittoteorioita, ulostuloja, somekampanjoita ja mielenosoituksia – kaiken mahdollisen puolesta ja sitä vastaan. Viime vuonna osa suomalaisista somevaikuttajista alkoi levittää Instagram-tileillään väitteitä siitä, että koronaviruksen leviämistä voisi estää positiivisilla ajatuksilla, hymyllä ja terveellisellä ruoalla. Tämä herätti kuitenkin nopeasti vastakampanjan, jossa virheellisiä väittämiä oiottiin.

Korona on aiheuttanut myös ihmisten omista ajatusmaailmoista riippumatonta kahtiajakoa: etätyö on luonut polarisaatiota ja näyttäytynyt osin elitistisenä, koska kaikkia töitä ei ole mahdollista tehdä etänä, ja näiden töiden tekijät ovat altistuneet virukselle enemmän.

Rokotteissa monelle haitat näkyvät yksilötasolla ja hyödyt väestötasolla, minkä vuoksi hyöty ei näyttäydy kaikille välttämättä riittävän konkreettisena. Etenkin Yhdysvalloissa politiikka on merkittävässä osassa rokotevastaisuudessa: vähiten rokotteita on otettu yleensä republikaanien vahvoilla alueilla vanhoillisissa osavaltioissa, ja suosituinta rokottaminen on ollut demokraattien vahvoilla – liberaalimmilla – alueilla.

Tunneperäinen alentuva ja pilkallinen suhtautuminen rokotusvastaisiin ei auta, eikä sillä ainakaan saavuteta haluttuja päämääriä. Keskustelun tulisi olla puolin ja toisin kunnioittavaa, kuten tietysti aina muutenkin.

Sama pätee koronapassiin. Keskustelu siitä on mennyt tunteisiin, mikä on näkynyt ja kuulunut natsipassien ja muiden asiattomien variaatioiden muodossa.

Heikoimpien suojeleminen on hyvinvointivaltion moraalinen velvollisuus, ja tähän kaikki viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana Suomessa tehdyt toimenpiteet lopulta tiivistyvät. Kaikki eivät näe tätä velvollisuutta samalla tavalla.

Rokotusten ja muiden koronatoimien kaikki mahdolliset seuraukset saamme tietää ehkä vuosien päästä, mutta siihen saakka kunkin on tehtävä päätös siitä, mihin luottaa eniten ja millaisia arvoja asettaa elämässään etusijalle.

Omien ja tuttavapiirin arvojen lisäksi ulkopuolelta tulevan tiedon hankkiminen voi olla päätöksen kannalta hyödyllistä. Jos tiedon oikeellisuus epäilyttää, on pari asiaa, josta tieteellisen tutkimustiedon ja vaihtoehtotiedon voi erottaa: Vaihtoehtoiset teoriat ovat varmoja ja aukottomia. Tiede epäilee ja esittää kysymyksiä.

Vasta joskus tulevaisuudessa voimme jälkiviisaina todeta, teimmekö parhaamme.

Kommentoi

Hae Heilistä