Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Oventskin

Kansanteatteri Pokka veti viikonloppuna Hammaslahden Lemmenlavalla kolmesti läpi Robinson Crusoen, yksinäisyydestä kertovan esityksen.

Ovenstkinia kaipailtiin pitkin esitystä, ja lopussa hän löytyikin. Yleisö ja esiintyjät olivat tehneet tanssilavalle laajan ringin, jonka keskelle Oventskin ilmestyi. Joku, olikohan se nyt Pyhäselän pastori, lausui pysäyttävät sanat: jos ette huomaa häntä, hän vähitellen haihtuu näkyvistä.

Pistihän tuo miettimään. Itsekin mieluusti olen huomaamatta ihmisiä, jotka syystä tai toisesta koen oman rauhani häiritsijöiksi.

Ei minun velvollisuuteni ole olla kenenkään terapeutti, jos itse haluan rentoutua vapaa-aikanani.

Noilla sanoilla perustelen itselleni sitä, että katson ohi ihmisen, joka astuu ravintolaan, ostaa tiskiltä juomansa ja hakee katseellaan pöytää, johon istuutua. Jos se ohikatseestani huolimatta tulee seuraani, kuuntelen kärsivällisesti, kommentoin hänen puheitaan sen verran kuin kohteliaisuus vaatii ja kiihdytän oluenjuontitahtiani. Viimeisen kulauksen jälkeen lasken tuopin pöydälle ja totean, että pitääpä tästä jatkaa eteenpäin, mukavaa illanjatkoa sinulle.

Pöytään jää yksinäinen ihminen, joka on taas yhden hylkäyksen verran muuttunut näkymättömämmäksi.

Eihän yksi teatteriesitys muuttanut miksikään sitä, että vapaa-ajallani haluan rentoutua, en terapoida muita. Pysäytti tuo silti. Eivät minun henkiset voimavarani niin lopussa ole, ettenkö jaksaisi ihan oikeasti kuunnella lähimmäistäni, joka kaipaa hyväksyntää edes yhden baarituokion verran.

Robinson Crusoen jälkeisenä päivänä ihailin lähikaupan nuorta kassaihmistä, joka kiirehtimättä kuunteli ostoksensa maksaneen vanhan miehen verkkaista tarinaa Mannerheimin hevosesta.

Pokan esitys muutti tämänkin kolumnin sisältöä.

Alun perin minun piti muistuttaa Afganistan-uutisten herättämiä maanpuolustusuhoilijoita jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin sanoista: Sota-aikana nähtiin, että ne, jotka rrrauhan aikana kerrrskuivat eniten sankarrruuttaan, olivat tosipaikan tullen suurrrimpia pelkurrreita.

Olin sortumassa lällätykseen, että kuulkaapas rauhanajan sankarit, tehän luikkisitte itse ensimmäisinä Ruotsiin, jos vihreät miehet tulisivat rajan yli kovat panokset rynnäkkökivääriensä lippaissa.

Robinson Crusoe pisti ottamaan myönteisemmän näkökulman.

Edelleenkään en halua kerätä itse yhtään enempää saastaa, enkä palauta Facebook-kaverikseni ihmistä, jonka poistin hädässä olevien ihmisten pilkkaamisen vuoksi, mutta en minä ala häntä vältelläkään, jos osumme samaan baariin.

Ei hänenkään ole hyvä kadota kokonaan näkyvistä.

Kommentoi

Hae Heilistä