Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Mielenkiintoiset koneet

Kuulin äskettäin, kuinka pieni poika oli innostunut vanhanaikaisesta kirjoituskoneesta: Tämähän printtaa suoraan! Aivan, siinä on yksi kiinnostava näkökulma kirjoittamisen historiaan. Ei siitä kovin kauaa ole, kun jopa tavallinen kirjoituskone oli ylellisyyttä, ja vielä 1990-luvulla tietokoneet olivat kalliita.

Oman vähän yli satasivuisen opinnäytetyönikin kirjoitutin puhtaaksi ammattilaisella, kun ensin olin kirjoittanut luonnoksen matkakirjoituskoneella. Uusi 386-kone olisi maksanut kaksi kertaa kirjoituspalkkion.

Karjalaiskirjailija Ortjo Stepanov kertoi kirjoittaneensa lähes kaikki kirjansa käsin. Kotikunnan tarinassa on toista tuhatta sivua. Parhaita esimerkkejä kirjoittamisen koneiden historiasta on Kalle Päätalo. Hän aloitti uransa lähettelemällä lehtiin itse käsin kirjoittamiaan tekstejä. Sodan jälkeen Päätalo hankki ensimmäisen kirjoituskoneensa, jolla työskenteli vuosikymmeniä. Sitä en tiedä, miten monta konetta hän ehti kirjailijavuosinaan hakata romuksi, enkä sitä, miten pitkä oli sähkökirjoituskoneen aika, mutta tietokoneaikaan hänkin ehti siirtyä.

 

On omassa elämässänikin koneiden historiaa. Pienenä poikana näin ensin separaattorin ja kohta puimakoneen. Separaatti, kuten sitä meillä sanottiin, oli ihmeellinen, toisesta torvesta tuli kurria ja toisesta kermaa.

Puimakoneessa riitti ihmettelemistä, sain katsoa kamarin ikkunasta. Liian pieniä miehiä ei kaivattu siihen ympärille. Kaverikseen kone vaati traktorin, jossa oli voiman ulosotto, josta vedettiin hihna puimakoneen vastaavaan hihnapyörään. Kun nämä koneet kiersivät talosta taloon, hihnapyörää saatettiin lähestyä väärästä suunnasta, ja puimakone pyöri väärään suuntaan. Silloin joku ehti aina sanomaan, että nyt remmi ristiin.

Remmi ristiin -sanontaa käytetään humoristisesti monissa yhteyksissä. Jos kolmivaiheinen sähkömoottori pyörii väärään suuntaan, niin pitää vaihtaa vaihejärjestystä, mutta aina joku vitsiniekka osaa neuvoa, että remmi ristiin.

 

Omaa kirjoittajan historiaani on hauska muistella. Sähköliikkeessä ja armeijassa oli konekirjoittajat erikseen, mutta armeijan varastonhoitajat kirjoittivat esimerkiksi lähetysilmoitukset itse. Ensimmäinen tuttavuuteni oli vanha armeijan Remington. Siinä ei ollut erikseen ykköstä, vaan se tehtiin l-kirjaimella. Näppäilyyn sai käyttää voimaa. Lisäksi aloitellessani taidot olivat, että yksi lyö ja yhdeksän hakee.

Kerran sattui esimieheni Jorma Kainulainen tulemaan huoneeseen ollessani kahdella sormella kirjoittamassa. Huumorimiehenä Kaitsu päivitteli, että mahoton rätinä. Minä luulin, että joku näppäilee pelkkää välilyöntiä.

Ja huumoria riitti vielä yliopistollekin. Ystäväni Tapio Hokkanen opetti minulle tietokoneen saloja. Olin siinä vaiheessa jo matkakirjoituskoneen haltija, mutta tyylini oli Remingtonin tyyliä. Tapsa muistutti, että kone ei ole alasin.

Kehitys kehittyy. Tämä tekstini on nyt tietokoneella, ja voin vielä parannella sitä. Ja jos yhä on virheitä, niin Heilin toimittaja korjaa, omalla koneellaan.

Kommentoi

Hae Heilistä