Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Ikä on numeroita

Usein kuulee väitettävän, että ikä olisi vain numeroita, mutta se on vale, ikä on numeroita. Oman affektiivisen kielitajuni mukaan vain-sana vähättelee sekä ikää että numeroita. Kumpikaan näistä kahdesta ei ole vain.

Se että ikä on numeroita on sukua väittämälle, että eläkeläisen kalenteri täyttyy. Eläkeläisen kalenterin täyttyminen tosin on totta, mikä puolestaan tukee väittämää, että ikä on numeroita. Mitä enemmän eläkeläiselle kertyy elonpäiviä, sitä enemmän kalenteri täyttyy, ja nimenomaan numeroista.

Miepä kerron: Tällä viikolla tarkkailet verensokeria. Aamulla mittaat paastosokerin, tunti aamupalan jälkeen katsot, onko sokeriarvot kohonneet, sitten sama ennen ja jälkeen lounaan, välipalan, päivällisen ja illallisen.

Siinä se kalenteri täyttyy, numeroista.

Ensi viikolla verenpaine, ensimmäinen mittaus heti herättyä unenpöpperössä, kaksi lukemaa peräkkäin. Seuraavat lukemat lääkkeen jälkeen sekä päiväkävelyjen ennen ja jälkeen. Kolmannella viikolla on vuorossa astma. Aamulla puhalletaan ennen lääkettä ja lääkkeen jälkeen, illalla samat toimet.

Ikä on numeroita.

Ja numeroleikki jatkuu. Parikymppisenä nuorukaisena armeijan kutsunnoissa painosi on kuusikymmentäkuusi kiloa. Kuusikymppisenä pappana painat satakuusi, neljäkymmentä vuotta ja kiloa. Lainatakseni Tapio Rautavaaran Korttipakkaa sanon, että hyvät lukijat, tämä tarina on tosi, minä olin se sotamies.

Rautavaaralla itsellään kilo ja vuosi ei pitänyt paikkaansa, hän kun harrasti muun muassa uintia, sananmukaisesti kuolemaansa asti.

Entä sitten vyön pituus? Nyt päästäänkin korkeampaan matematiikkaan, pitää laskea raja-arvoja. Parikymppisenä vyön pituus ja elopaino eivät voi olla sama, vyön pituus on painoa suurempi. Mutta sitten lähestytään sataa senttiä ja kiloa ja lopulta tulee lukemat satakolmekymmentä kiloa ja senttiä. Joku viisaampi ehkä osaisi tehdä tästä yhtälön, jossa ikä on numeroiden lisäksi myös grafiikkaa.

Omalta osaltani 130/130 ei ole tosi. Pääsin vain lukemiin 106/110, joista molemmat lukijani voivat arvailla kumpi on kumpi.

Yksi asia näissä numeroilla pelaamisessa harmittaa: se etten tullut nuorena hankkineeksi askelmittaria. Askelmittari pitäisi olla käytössä siinä vaiheessa, kun askeleet ja metrit ovat sama luku. Jos kävelet kymmenen kilometriä, se on kymmenentuhatta askelta. Iän ja sairauksien karttuessa askel lyhenee, ja mukava olisi sanoa, että miepä otan yhä kymmenentuhatta askelta päivässä. Kilometrit vain olisivat supistuneet seitsemään, viiteen ja kolmeen, mutta tätä ei tarvitsisi mainita.

Oma mittaustapani on sellainen, että kävelen enimmäkseen keskustan ruutukaavalla. Länsikadulta Rantakadulle on kahdeksansataa metriä, eli sata metriä per korttelin mitta ja Rauhankadulta Papinkadulle puolitoista kilometriä, sataviisikymmentä metriä kortteli.

Jos jaksaisin pitää kiinni tavoitteesta kävellä esimerkiksi viisi kilometriä päivässä, voisin ylpeillä, että minun askelmääräni se vain lisääntyy.

Eivätkö olekin nämä numeroasiat ihmeellisiä!

Kommentoi

Hae Heilistä