Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Petri Varis

Taide ja urheilu

Ennätyksiä hätyyttelevä helle on kiehauttanut aivoissani vellovat aatokset kuntavaaleista, futiksesta ja kulttuurin ahdingosta sekavaksi liemeksi. Tartutaanpa siis kauhaan ja selvitetään, millaista soppaa on syntynyt.

Aloitetaan vaaleista. Ensimmäistä kertaa oli vaikea päättää, mitä puoluetta äänestää. Kulttuurityöläisenä tuntui, ettei kukaan ole ääneni arvoinen. Hallituspuolueet kyllä vakuuttavat ymmärrystään, mutta alan sulku sen kun jatkuu. Oppositiossa taas keskitytään veroista räksyttämiseen ja haikaillaan Suomea takaisin.

Kaikki poliitikot mainostavat olevansa Suomen ja suomalaisuuden puolella. Luulisi heidän siis rakastavan kulttuurialaa. Sillä kai he sivistyneinä ihmisinä ymmärtävät, että juuri taiteilijat ovat luoneet koko suomalaisuuden.

Ilman taitelijoita meillä ei olisi kansallista itsetuntoa. Ei omaa kieltä, tarustoa, eikä sitä sanatonta kaihoa, jonka vain me suomalaiset voimme tunnistaa.

Ilman Gallen-Kallelaa, Sibeliusta ja kultakauden kumppaneita meillä ei olisi tunnetta, että juuremme ylettävät syvälle aikojen taakse. Ilman Linnaa ja Lainetta meillä ei olisi Rokkaa, Koskelaa tai muita velikultia, suomalaista sankaruutta. Ilman Holmbergia ja Loiria emme ymmärtäisi, mitä on tasapainoilu metsän kutsun ja sivistyksen välissä. Ilman Smedsiä ja Saisiota noita myyttejä ei olisi päivitetty nykyaikaan.

Ilman Laihoa, Lordia ja Blind Channelia emme osaisi olla ylpeitä raskasmielisyydestämme. Ja ilman festareilla hoilattuja pohjoiskarjaloita ja tequiloita emme tuntisi kuuluvamme eroistamme huolimatta samaan sakkiin.

Suomi on nuori valtio, joka on kirjoitettu, näytelty ja laulettu kansakunnaksi muiden joukkoon. Sekä tietenkin urheiltu. Ilman Kolehmaista, Nurmea ja Virénin kaatumista meillä ei olisi suomalaista sisua ja sinnikkyyttä. Eikä ilman Miedon parranmittaa häviämistä juhlittaisi kuin voittoa.

Urheilun huippusaavutuksista päästään viimein futikseen. Suomen pelaajien ja fanien käytös ensimmäisen EM-ottelun traagisen sairaskohtauksen jälkeen kosketti jopa historiallista voittoa enemmän. Vastustajaa kauniisti kunnioittavat suomalaiset todistivat, että olemme viimein riittävän kypsiä kuulumaan eurooppalaiseen jalkapalloperheeseen. Ottelun synnyttämä ylpeys lienee sama, jota esimerkiksi nykymusiikin ystävät tuntevat seuratessaan Saariahon ja Salosen menestystä maailmalla.

Kulttuurin ja urheilun synnyttämät yhteenkuuluvuuden hetket luovat meille kansallisylpeyden ja identiteetin. Mutta ilmaiseksi se ei tule. Niin jalkapallo kuin nykymusiikki vaativat resursseja, että voivat kukoistaa. Saariaho ei olisi kirjoittanut oopperoitaan, mikäli hänen aikansa olisi mennyt Taiken tukihakemusten täyttämiseen. Ja tuskinpa Pohjanpalo olisi puskenut maaliaan, jos häntä olisi komenneltu kesken treenien oikeisiin töihin.

Tarvitsemme taidetta sanoittamaan mitä on olla suomalainen. Tarvitsemme kulttuurin ja urheilun huippuhetkiä, jotta osaamme olla ylpeitä itsestämme. Ilman niitä olemme kansakuntien pöydässä vain mölyävä kasa moukkia, jotka saapuvat illallisille kädet turpeessa.

Sivistyneissä maissa myös poliitikot ymmärtävät tämän.

Kommentoi

Hae Heilistä