Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Niin paljon kuuluu ilmiöön

Maarianvaaran kesäteatteri tiivistää tunnot oman revyynsä nimessä, jossa todetaan, että me tulemme taas ja nyt kumotaan laulu- ja tanssikieltoa.

Kulttuurin ammattilaisilta rajoitukset ovat vieneet toimeentuloa, ja vakavaksi ovat menneet harrastajaesiintyjienkin mietteet. Kontiolahden kanavateatterin ohjaaja Tero Sarkkinen totesi Kesä-Heilin haastattelussa, että kyse on myös mielenterveydestä.

Sarkkinen sanoi kaivanneensa sitä sähköistä hetkeä juuri ennen esityksen alkua, kun yleisö vielä hälisee ja näyttelijät keskittyvät kulissien takana omaan lavalle tuloonsa.

Siinä hetkessä on niin paljon.

Itse muistan viimeisen koronaa edeltävän kesän, jolloin sain olla mukana sen kesän teatteritapauksessa. Tuijotin roukalahtelaista peltoa, heittelin jalkapalloa ilmaan ja hoin avausrepliikkejäni.

H-hetken lähestyessä Anna tuli jostain selkäni takaa, koputti olkapäätäni, näytti peukkua ja virnisti. Sitten hän eteni vasemmalle, heitti mennessään ylävitoset penkillä vierekkäin istuneille Timolle, Titalle ja Sepolle ja katosi kohti omaa lavalletulokohtaansa.

Vielä hetki jännitystä, sitten Asko kävi kertomassa yleisölle ne normaalit asiat. Musiikki alkoi, Minna meni lavalle ja komensi muuttomiehiä, että tänne tänne. Pian oli omakin vuoro mennä jalkapalloa heitellen yleisön eteen.

Kettusen Timo herkisti tuntoja ensi-illan alla toteamalla WhatsAp-ryhmässä, kuinka hämmästyttävää on, että aiemmin vieraista ihmisistä oli tullut harjoituskauden aikana niin rakkaita.

Kaipaahan sitä, kun sitä ilman jää: yhdessä tekemistä ja sen näkemistä, kuinka juttu valmistuu, läpänheittoa tauoilla, välillä syvällisiäkin keskusteluja, yhteistä onnistumisen tunnetta.

Monille, perheettömille varsinkin, kyse on jopa elämänsisällöstä. Jo yhden kesän menettämisessä on kestämistä, toisen kesän menettäminen on suorastaan kauheaa.

Kesäteatterit ovat iso asia niin omille yhteisöilleen kuin maakunnallisestikin. Esityksiä tullaan katsomaan pitkienkin matkojen takaa eli ilmiöllä on myös matkailullista merkitystä.

Tunnelmaa virittää jo auton paikkaa viittilöivä parkkipaikan talkoolainen, ja lipun kun on käteensä saanut, voi vaikka ostaa jätskin ja jättää kahvin ja makkaran nauttimisen väliajalle.

Sitten tulee se sähköinen hetki, joka yhdistää esiintyjät ja yleisön.

Vielä joutuu moni odottamaan yhden talven yli, mutta vapautumista kohti mennään jo nyt niin, että Pohjois-Karjalassa yleisöllä on jopa valinnanvaraa.

Nauttikaamme.

Kommentoi

Hae Heilistä