Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Kiitos terveistä päivistä, korona

Esikoisen nenä alkoi vuotaa tarkalleen 16 päivää sitten. Tytär niiskutti ja yskähteli jo iltapalalla, ja seuraavana aamuna oli täysin selvää, mitä perheellämme oli ohjelmassa seuraavat ajat: huonosti nukuttuja öitä, räkäpaperitolloja, jatkuvaa käsienpesua ja suunniteltujen menojen perumista.

Puolison kanssa kalenteroimme alkanutta viikkoa; kumman työt joustavat minäkin päivänä, milloin voidaan vaihtaa läpsystä kotihoitajan ja työssäkäyvän rooleja.

Kuten lastentaudeilla on tapana, ne tarttuvat kyselemättä perheen kaikkiin lapsiin ja yleensä myös aikuisiin. Näin runsaat kaksi viikkoa alkamisensa jälkeen kurkunpääntulehdus on kohta kurittanut koko pesueemme läpi, ja loppuviikosta voinemme jo siirtyä takaisin normaaliin elämään.

Edellisestä tautikimarasta oli perheessämme kulunut jo monta kuukautta.

Tarkemmin ajateltuna tammikuussa podetun koronataudin jälkeen olimme kaikki saaneet olla suorastaan ihmeen terveitä; edellinen tavallinen flunssa oli koettu marraskuussa.

Saattaa kuulostaa yhdentekevältä pikkujutulta, mutta sitä se ei todella ole.

Päiväkoti-ikäisten lasten kohdalla luokitellaan ”normaaliksi”, jos lapsi sairastaa 10–12 flunssaa vuodessa. Kun yksi flunssa kestää helposti viikon tai kaksi, voi jokainen laskea, mitä tämä kaikki tarkoittaa sairauspoissaoloille, kansantaloudelle ja perheiden jaksamiselle.

Flunssan lisäksi tarjolla on toki kattaus erilaisia mahatauteja, rokkoja ja korvatulehduksia.

Viimeisen 15 kuukauden aikana kaikki nämä ovat loistaneet poissaolollaan.

Kiitos tästä tartuntatautikadosta kuuluu tietysti virusten superjulkkikselle.

Korona eristi meidät omiin oloihimme, pakotti nuhaiset pysymään poissa muiden ihmisten keskuudesta ja opetti meidät vihdoin pesemään ja desinfioimaan käsiä.

Historia kertoo aikanaan, pysyykö mikään opittu käytössä, mutta toivoa sopii.

Olisi ihastuttava ajatus, että aivasteleva, niistävä tai kurkkukipuinen ihminen pysyisi jatkossakin kotonaan. Että ”vain hiukan räkäiset ja silloin tällöin yskivät” lapset paranneltaisiin kotona, vaikka se tuskastuttavaa omien töiden kannalta olisikin.

Etäyhteyksien rakentuminen on toivottavasti poistanut työelämästä lauseen ”En ollut vielä tarpeeksi kipeä, että jäisin kotiin potemaan” – josta yleensä varma seuraus on se, että viikon sisällä koko työyhteisö on samassa taudissa.

Huolellinen käsihygienia ja kättelyn siirtäminen muinaishistoriaan olisivat myös mainiota muutoksia käytöstavoissamme.

Vaikka torjuttavana ei olisi maailmanlaajuista ja tappavaa kulkutautia, olisi kaikkien virusten ja bakteerien leviämisen hiljentäminen ihan jokaisen ihmisen etu.

Jos ennen oli suorastaan kirkasotsaista kammeta pienessä kuumeessa ja puolikuntoisena töihin tai harrastuksiin, voisimme opetella nyt aivan uuden ylpeydenaiheen: tällä kertaa en tartuttanut ketään.

Kommentoi

Hae Heilistä