Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Lapsen kieli

Lapsen puhumaan oppimista on hauska seurata. Kun edellisestä tapaamisesta kuluu muutama viikko, niin aina on jotakin uutta tiedossa. Lapsen suusta lähtevistä sanoista pitäisi ihan pitää kirjaa, muuten ne unohtuvat.

Mutta jotakin sentään jää mieleen. Nuorena isänä olin varma, että omat lapseni eivät opi ainakaan kirosanoja minulta. Kuitenkin jo ensimmäinen lapseni pienenä lattialla leikkiessään vastoinkäymisiä kohdatessaan manaili, että voi pelteen tuti. Suomeksi, voi perseen suti. Tuosta tuli oppia sen verran, että lieviäkään manauksia ei kannata käyttää.

Enemmän on kuitenkin myönteisiä muistoja. Poikani oli juuri täyttämässä kaksi vuotta, kun menimme linja-autolta mummoa vastaan, juhliin hakemaan. Samalla myös tankkasimme.

Maksamaan mennessäni otin pojan syliini, ettei tällä kävisi aika pitkäksi, jonoa kun oli. Tuttu kassarouva päivitteli, että onpa poikasi jo kasvanut isoksi. Paljonko hänellä on ikää? Nuori mies väänsi tutin toiseen suupieleen ja vastasi, että kaksi vuotta.

Hyvänen aika, osaatkos sinä jo puhua?

Tätä episodia hyödynsin Iisalmessa sosiaalialan oppilaitoksessa opettajan työssä esimerkkinä ohipuhumisessa. Tuohon aikaan televisiossa meni Neil Hardwickin Sisko ja sen veli, jossa vammaisen kanssa asioidessa puhuttiin saattajalle, ei asiakkaana olevalle vammaiselle. Sosiaalikasvattajille ja -ohjaajille asia oli tärkeä.

Lapselle ohipuhumisen esimerkki muistui myös omasta elämästäni. Viisitoistavuotiaana olin kesätöissä TVH:lla, ja kävin rippikoulun virkavapaalla. Kun menin isän kanssa ostamaan rippipukua, niin myyjä sanoi hinnan isälleni. Myyjä pikkuisen nolostui, kun kaivoin lompakon taskustani.

Lapsen kielestä on olemassa paljon kirjallisuutta. Yhdessä vanhassa kirjassa on hyvä nyrkkisääntö oppimisen seuraamiseen. Yksivuotias osaa yksittäisiä sanoja, kaksivuotias kahden sanan lauseita, kolmivuotiaalla on jo kolmaskin lauseenjäsen ja nelivuotiaalla kielioppi hallinnassa. Lisäksi nelivuotiaalla on myös hyvät motoriset taidot. Kuvassa pieni poika työnsi kärryjä ja näytti ikään kuin kallistavan kurviin.

Tuohon aikaan oli ihan taaperoillakin aikuisista, teineistä, yläastelaisista ja isoista pojista alkaen alas valunut tapa näyttää keskisormea. Jotkut pienet pojat keskisormea näyttäessään huusivat, että homo.

Yksi opetuslapseni kertoi tästä motoristen ja kielellisten taitojen yhteyteen liittyvän esimerkin, jossa pienet pojat huusivat ja näyttivät keskisormea, mutta kaksivuotias pikkusisko ei vielä osannut. Tyttö näytti etusormea ja huusi pomo. P-kirjain oli h-kirjainta helpompi äänne.

Silloin vitsi ei naurattanut. Onneksi tuolloinen tapa meni nopeasti ohi.

Yhdyssanojen, kuten hirvenkaatolupa-anomuskaavake tai tieliikennetietokilpailumestari, ihailijana lopetan tekstini yhdyssanaesimerkkeihin. Alle kaksivuotias tyttö sanoi, että aurinkopoikalego. Legopoika kun oli keltainen, eli auringon värinen. Samanikäinen poika puolestaan sanoi, että itikkahakku, kun näki kärpäslätkällä hakattavan kärpäsiä. Hyviä innovaatioita!

Kommentoi

Hae Heilistä