Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Tunne vastuusi, rekrytoija

Taas ovat kuntavaaliehdokkaiden toiveet korkealla.

Viime hetkillä on listoille otettu täydennystä osin yllättävistäkin nimistä. Suoraan sanottuna joidenkin politiikkaan liian hyvien ihmisten tilanne huolestuttaa.

Yhteisistä asioista päättäminen osaa olla oikeasti sen verran raakaa touhua, että jos ihminen on näkemyksellinen ja kiltti ja sen verran tunnettu, että tulee päätöksentekijäksi valituksi, ennustettavissa voi olla pettymistä, väsymistä ja lopulta uupumista.

Rekrytoijien moraali on ollut koetuksella.

Omalle listalle toki pitää saada laajuutta ja mielellään myös sen verran nimekkyyttä, että ääniä tulee ja omalle valtuustoryhmälle painavuutta, mutta samalla olisi hyvä pohtia, kestääkö todennäköinen uusi äänestäjien suosikki oikeasti sen, mihin hänet on saatu houkuteltua mukaan.

Suurin osa ehdokkaista toki tietää, mistä on kyse. Sitten ovat nämä innokkaat ja kokemattomat ensikertalaiset, jotka tuntuvat olevan omassa aatteessaan hurmoksellisia kuin vasta uskoon tulleet.

Suurin osa heistä ei mene läpi, ja se on siunaus, niin katkeralta kuin vaali-illan pettymys tuntuukin. Joku tulee aina valituksikin, ja siinä vaiheessa olisi hyvä, jos joku vastuuntuntoinen kutsuisi kahville ja sanoisi, että taitaa olla parasta vähän jutella ensin, minä kun meinaan olen ennen ollut.

Ensimmäiset pettymykset odottavat jo omassa ryhmässä. Siellä ovat ne pitkään mukana olleet jyrät, jotka ovat tarkkoja omasta reviiristään. Saahan heitä haastaa, mutta haastamaan jos lähtee, pitää hallita paitsi faktat myös tavat, joilla omat faktat saadaan näyttämään vahvemmilta kuin kilpailevat faktat.

Muiden ryhmien vanhoihin jyriin kun tarkastelua laajennetaan, pettymysten todennäköisyys kasvaa. Idealistinen noviisi saa kuulla, että ryhmien välisissä neuvotteluissa on todettu, että on meillä vain oltava rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä.

Realismin vyörytyksen täydentävät viranhaltijat, jotka käyvät pöntössä todistamassa, kuinka tämä sinänsä hyvä esitys nyt vain kerta kaikkiaan on mahdoton toteuttaa.

Uutta voimaa ehdottomasti tarvitaan jokaiseen kunnanvaltuustoon, eli ei tässä ole tarkoitus ketään päättäjäksi haluavaa masentaa.

Listoja kun katselee, niistä löytyy monia uusia ihmisiä, joilla tietämys, kyvyt ja pää kestävät kovankin paikan. Sitten siellä on näitä hurmoksellisia, joilla on edessään vaali-illan pettymys ja sen jälkeinen paluu omaan turvalliseen arkeen ja baariparlamentointiin.

Huoli kohdistuukin heihin, joilla on nimeä ja jopa näkemystä, mutta ei ehkä sittenkään sitä paineensietokykyä, jota tarvitaan. Niin monta, niin monta on taistoissa uupunut.

Siunausta, ehdokkaat. Pitäkää toisistanne huolta.

Kommentoi

Hae Heilistä