Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Tuula-Liina Varis

Manhattan vai Jakomäki?

Kun käyn aamulla hakemassa Karjalaisen ja Hesarin eteisen oven alta, mitä ensimmäiseksi näen? Dinosauruksen. Keltainen peto nostaa korkean kaulansa, mörähtelee, kaapaisee ison palan maata ja pudottaa sen kapean kadun toiselle puolen.

Muutamana peräkkäisenä päivänä mahtavat räjähdykset saivat meidän vanhan hirsitalommekin järähtämään pelästyksestä. Onneksi paksu hirsi joustaa toisin kuin hengetön betoni.

Vuosituhannen vaihteessa Hesarissa oli juttu unelmalähiöstä. Lähiötutkijat ja -uudistajat määrittelivät siinä, millainen on unelmien lähiö. Joensuun Niinivaara täytti silloin kriteerit, vaikka kymmenen vuotta oli jo tuhottu paljon kaunista, hyvää ja viihtyisää.

”Unelmalähiö sijaitsee pyörämatkan päässä keskustasta. Siellä on monia talotyyppejä, eikä asumistapa jaa asukkaita kasteihin. Asukkaat ovat itse olleet suunnittelemassa pihoja ja puutarhoja. Sillä on vahva identiteetti. Kadut ovat kapeita ja mutkittelevia. Rakennuskannassa on ajallista kerrostuneisuutta, ylisukupolvisuutta. Puusta on rakennettu paljon. Viheralueiden sormet työntyvät asuinalueiden sisään; lähiön lävitse voi kulkea polkuja pitkin. Puistojen rinnalla on ”hallitusti hoitamatonta luontoa.”

Enää Niinivaaran unelmalähiötä ei ole. Täällä puretaan ja rakennetaan raivokkaasti, katujen varteen nousee neli- ja kuusikerroksisiakin betonitorneja. Puutaloja hävitetään, minkä ehditään. Viimeisimmän kaavaluonnoksen mukaan meidänkin pienellä mutta rehevällä tontilla oleva hirsitalomme oli laitettu hävitettävien listaan, jotta Mustolankadun tällekin puolelle nousisi betonikennosto. Onneksi tontti on oma, kieltäydyimme tästä ”modernisoinnista” jyrkästi, vaikka lipevästi luvattiin yhtä hyvää ja toista kaunista.

Mieheni Mikko Varis kirjoitti kaupungin kaavoitusosastolle kirjeen, jonka myös minä allekirjoitin. Pari otetta siitä.

”Rinnekadun ja Mustolankadun rajaama korttelialue ei sovellu miltään osin kerrostalojen rakentamiseen. On tärkeää, että alue säilyy viihtyisänä ja eheänä osana kertomassa Niinivaaran mäen vanhemmasta rakentamistavasta. Tämä matala korttelialue jäisi korkean rakentamisen välissä puristukseen.”

Mikko Variksen suku on asunut Niinivaaran pientaloalueella liki sata vuotta, ja yhä vanhassa talossa asuu Variksen suvun jäsen. Mikko lopettaa kirjeensä: ”Kaikki muutokset eivät ole muutoksia kohti parempaa. Kerrostalojen sijoittaminen tälle kodikkaalle, viihtyisälle omakotialueelle on räikeässä ristiriidassa viihtyisyyteen pyrkivän suunnittelun ja kaavoituksen kanssa.” Olen samaa mieltä.

Kun seurasin Penttilän ranta-alueen kasvamista betonitorneja täyteen, ajattelin: ”Manhattania yritetään, mutta Jakomäkeä pukkaa.”

Kommentoi

Hae Heilistä