Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Elämäni ohjeet

Teepussifilosofia ja sisustustarrojen latteudet eivät nauti suurta julkista arvostusta, mutta elämänohjeita rakastavat kaikki, ainakin syvällä sisimmässään. Keräsin omaa elämääni ohjanneet lauseet tähän. Niiden perusteella näyttäisin olevani huoleton, hetkessä elävä ja rento tyyppi. Tai ilmeisesti ainakin tosi kovasti haluaisin olla sellainen.

Maailmalla ei rikastu, mutta kyllä siellä viisastuu. Tähän elämänohjeeseen sisältyy erityinen tunnelataus: sen sanoja oli jo edesmennyt paappani, kuten eteläpohjalaista ukkia tavataan kutsua. Paapan suvun miehiä ja naisia oli matkannut viime vuosisadan alkuvuosina Amerikkaan onneaan etsimään. Osa jäi sinne, toiset palasivat takaisin.

Näillä sanoilla paappa myös saatteli minut matkaan, kun suurella itsevarmuudella suuntasin Irlantiin 16-vuotiaana hevostallille töihin. Ja ihan oikeassa oli suvun vanhin silloinkin.

Älä kadehdi niiden iloja, joiden suruja et tunne. Kateus istuu meidän ihmisten sisuksissa, halusimme tai emme. Itse olen kadehtinut viimeisen viikon aikana hetkittäin muun muassa näitä: hoikkia naisia, hyvin nukkuvia keski-ikäisiä (nuoret nukkuvat kuitenkin ja vanhat eivät kuitenkaan), järvenrannassa asuvia keskituloisia, huippuravihevosen omistavaa tuttavaa, paremmin kirjoittavaa kollegaa sekä tyynempiä ihmisiä.

Onneksi olen sisäistänyt edellä mainitun sanonnan. Koskaan en nääs voi tietää, mitä kaikkea sen kadehdittavan pintasilauksen taakse kätkeytyy. Ja nämä solakat, rauhalliset järvenrantojen asukit halajavat jotain takuulla hekin.

Minähän en huolehdi, koskapa niin kaatuu valtamerilaivojakin. Tämä elämänviisaus on peräisin lyyrikko Heikki Salon kynästä. Kun joskus huolehdin jotain pikkuriikkistä murhetta, eräs ystäväni havainnollisti lauseen näin: ”Ajattele, mikä show tulee, jos valtamerilaiva kaatuu. Siinä sitä menee merenmutiin kaikki ne laivan koneet, huonekalut, astiat, autot ja vielä ihmisetkin. Ei tässä niin pahasti käy millään.”

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin, opetti edesmennyt presidentti Mauno Koivisto. Vaikka ennätin syntyä Kekkosen aikaan, on Koivisto lapsuuteni presidentti. Ja lapsuuden presidentissä on aina jotain arvokkaampaa kuin kenessäkään sen jälkeen. Kun kaiken sen 1900-luvun vuosikymmenien tuiverruksen nähnyt mies haluaa näin lukevan muistokirjoituksessaan, on sitä uskottava.

Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi, sanoi Tove Jansson Tuutikki-hahmon suulla Muumeissa. Kuinka ihana ajatus! Ja täysin mahdotonta toteuttaa omassa päässään arkielämässä. Mutta kun oikein kunnolla elämä myllertää, tämän viisauden tajuaa. Voimme hallita hyvin vähän asioita ympärillämme, ja siksi onkin niin hyvä keinua lastuna laineilla.

Jonakin päivänä me kaikki kuolemme, kaikkina muina emme. Lause voi olla tuttu vaikka Jaska Jokusen ja Ressun sanailusta, mutta sisältö on tärkein. Jos on tänään elossa, on jo siinä syytä iloon.

Kommentoi

Hae Heilistä