Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Katri Hirvonen

Varo normaalia

Saimme normaalin talven, ihanan raikkaan ja valkoisen. Saimme myös pakkasvaroituksia. Viime talvena ei tarvinnut pakkasista varoitella, eikä lumituiskuista. Kansiostani löytyi vuoden takaa kuva, jossa ei hohtanut hanki vaan paljas maa.

Tammikuussa lööpit kirkuivat Siperian henkäyksestä ja ankarimmasta talvesta miesmuistiin. Pohjois-Karjalan kohdalle sääkartta näytti tuolloin 17 pakkasastetta. No, jos sattui kasvamaan mieheksi viime talven aikana, niin tottahan se sitten on. Miesmuisti taitaa nykyään olla synonyymi kananmuistille.

Pakkasvaroitukset ovat melko tuore ilmiö. Silloin kun talvet olivat kunnon talvia, ei varoituksia ollut olemassa. Ei ollut vielä keksitty fleeceä, thermokenkiä tai bambukalsareita, mutta pakkasissakin pärjättiin. Nyt kun on kunnon vehkeet, tarvitaan tietysti kunnon varoitukset.

Pakkasvaroituksille on eri puolilla Suomea eri kriteerit. Etelä-Suomessa reilun parinkymmenen pakkasesta varoitetaan. Lapissa moiselle viitataan kinthaalla ja kaivetaan kaapista lisää vaatetta.

Sadevaroitus, hellevaroitus, liukkausvaroitus, tuulivaroitus. Onkohan jokaisesta luonnonilmiöstä oma varoitus. Kummallisin kuulemani oli pimeysvaroitus. Onhan se toki huomaavaista varoittaa pahaa-aavistamatonta kansalaista, että jos työntää marraskuun iltana nenänsä ulos, siellä voi olla säkkipimeää.

Kenelle näitä varoituksia oikein tehdään? Uusavuttomilleko, ja luonnosta vieraantuneille?

Erityisryhmille voi olla elintärkeää tietää, mikä ulkona odottaa. Mutta voisi olettaa, että ihminen, jolle olosuhteilla on iso merkitys, on valveutunut seuraamaan sääennusteita oma-aloitteisesti ja tekemään johtopäätöksiä ihan itse. Hän osaa päätellä ilman varoituksiakin, että jos on kylmää, saattaa paukkupakkanen pistää keuhkoon. Tai että helteellä tulee hiki ja pumppu käy kuumana.

Seuraan itsekin liikennesään kehittymistä, ja myrskyn yltyessä tarkistan, että taskulamppu löytyy ja kannusta voi ottaa vettä sähkökatkon aikana. En vain ole vakuuttunut ylenmääräisen varoittelun osumatarkkuudesta. Rannikolla varoitellaan hapristuvista jäistä kun täällä vasta odotellaan parhaita kevättalven jääretkiä – ellei säikähdetä etelän varoituksia heikoista jäistä. Usein myrskytkin ehtivät kesyyntyä jo matkalla tänne.

Varoituksilla pyritään tietysti ehkäisemään vahinkoja. Mutta jos varoituksia tulee koko ajan lisää, niille käy kuin sadun pojan susivaroituksille: ne koetaan turhana huuteluna. Varoittelusta tulee inflaation syömää kilpavarustelua, ja normaaleista asioista tulee varottavia. Aremmat jähmettyvät, riskinottajat innostuvat. Varoitus ei poista haittaa, mutta sillä voi siirtää vastuun kätevästi eteenpäin.

Jokunen vuosi sitten televisioon ilmestyi vaaratiedote. Ruudun yläosassa juoksi varoitusteksti Kärkölän keskustassa liikkuvasta karhusta. Kuinkahan moni sikäläinen muisti juuri silloin, että pitääkin lähteä käymään keskustan marketissa.

Minuakin karhu alkoi kiinnostaa: Ai, tuleeko se tännepäin?

Kommentoi

Hae Heilistä