Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Marjatta Palander

Karjalaa Pohjois-Karjalan murteissa

Pohjois-Karjala oli 1600-luvulle asti karjalankielistä aluetta, joka kuului Venäjän valtakuntaan. Kun Stolbovan rauha solmittiin vuonna 1617, alue siirtyi Venäjältä Ruotsille.

Vallanvaihdosta seurasi, että suurin osa Pohjois-Karjalan karjalankielisestä väestöstä pakeni Venäjälle ja tilalle muutti savolaisia lännestä, lähinnä Pohjois- ja Etelä-Savosta. Sillä tavoin maakunnan kielikin suomalaistui ja savolaistui. Karjalankielisiä jäi vain muutamiin Ilomantsin kyliin sekä Liperin Taipaleelle, nykyisen Viinijärven tietämille.

Vaikka Pohjois-Karjalan nykymurteet ovat selvästi savolaisia, karjalaisuudesta on jäänyt niihin joitakin muistoja. Karjalaisuutta on sanastossa ja nimistössä mutta myös murteen äännerakenteessa. Yksi karjalaisuuden tuntomerkki on konsonanttiyhtymä ts, joka ääntyy karjalan kielessä tš:nä. Savolaismurteissa sitä vastaavat ht, t ja h. Savolainen ääntää esimerkiksi yleiskielen metsä-sanan asussa mehtä ja käyttää sanan taivutusmuodoissa sellaisia asuja kuin metässä (Pohjois-Karjalan pohjoisosissa) tai mehässä (alueen eteläosissa). Karjalainen tavuttaisi sanaa seuraavasti: met-tšä, me-tšässä, eli tš-yhtymä kuuluisi samaan tavuun eikä jakaantuisi kahdelle tavulle, kuten suomen yleiskielen ts.

Pohjois-Karjalassa voi edelleen kuulla sellaisia sanoja kuin pontsari ’varakas henkilö’, vortsa ’iso rakennus’ ja partsikoida ’valikoida; ostaa ja myydä’ (esim. hevospartsikka). Sianporsasta kutsutaan potsiksi, pienehköä kannellista astiaa putsiksi ja pussia putsukaksi sekä hiirenloukkua litskuksi. Karjalainen mahan nimitys on pötsi tai pötsö. Usein tällaisten sanojen tausta on venäjän kielessä, josta ne on omaksuttu karjalaan.

Erityisen runsaasti murteessa on ts-yhtymän sisältävää kuvailevaa sanastoa: joku voi kytsähtää tai kyntsähtää polvilleen, rykiä katskuttaa tai lyödä mätskää. Iskua voidaan kuvailla patskuksi tai latskuksi, ja työnteon ääni kuuluu jutskeena. Tulitikun raapaisuääntä jäljittelee sana ratsku. Melko helposti on kuviteltavissa, millainen ihminen on kärtsäkkä: siis äkäinen tai kärttyinen.

Karjalan kielestä periytyy johdin -tsu, -tsy. Se sisältyy esimerkiksi sanaan illatsu, jolla tarkoitetaan illanistujaisia. Sama johdin esiintyy myös erisnimissä, kuten paikannimissä Pahatsu ja Munatsu sekä sukunimissä Ihatsu, Korkatsu ja Onatsu.

Suomen kielessä ei ole vanhastaan ollut sananalkuisia konsonanttiyhtymiä. Länsimurteisiin sellaisia on kehittynyt lainattaessa sanastoa ruotsista (esimerkiksi kronkeli ’nirso’, klasi ’lasi’), mutta itämurteissa konsonanttiyhtymät on korvattu yksinäiskonsonanteilla (ronkeli, lasi). Sananalkuinen konsonanttiyhtymä onkin selvä merkki siitä, että sana on peräisin muusta kielestä.

Karjalasta suomen itämurteisiin on jäänyt ts-alkuisia sanoja, kuten piirakoiden nimitykset tsupukka ja tsipaniekka.

Nämä sanat ovat levinneet laajemmallekin nimenomaan karjalaisen ruokaperinteen markkinoinnin kautta.

Kaikki savolaisalueella ts:llisinä ääntyvät sanat eivät kuitenkaan johdu karjalasta. Myös ruotsin kieli – Ruotsin hallinnon pitkäaikaisen vaikutuksen ansiosta – on jättänyt jälkiään itämurteisiin. Niinpä savolaismurteinenkin puhuu satsista, pitsistä, vitsistä ja petsaamisesta. Nämä sanat ovat myöhäisiä lainoja ruotsista, kun taas alkuaan karjalaisten ts-sanojen juuret ovat jo Pohjois-Karjalan vanhassa pohjamurteessa.

Kommentoi

Hae Heilistä