Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Kuin tapaisi ystävän

En varmasti ole ainoa, joka on lukenut vuoden sisällä niin monta kirjaa, ettei pysy enää laskuissa. Tämän puolesta puhuvat myös tutkimukset, joiden mukaan noin joka neljäs suomalainen aikuinen kertoo lukeneensa viime vuonna tavallista enemmän.

Yhdysvaltalainen psykoanalyytikko Steve McKeown on tuonut esille ajatuksen, jonka mukaan todellisuuden pakoilu, eskapismi, on nykymaailman hektisyyden keskellä ihmiselle välttämätöntä loppuun palamisen estämiseksi. Positiivisen eskapismin muotona voi McKeown mukaan toimia esimerkiksi todellisuutta jäljittelevän The Simsin pelaaminen.

Positiivisen eskapismin ilmiössä ihminen voi vapauttaa luovuuden uudelle asteelle, keksiä uusia ideoita ja ratkaista ongelmia – onhan se niin sanottua laatikon ulkopuolelta ajattelua, ja kuten jo tiedämme, on ihmisen tietoisuus ainoastaan jäävuoren huippu. Tätä on mahdollista harjoitella tietoisesti esimerkiksi erilaisilla visuaalisilla harjoitteilla.

McKeownkaan ei luultavasti tiennyt, miten tärkeä asia eskapismista tulisi korona-aikana – siihen ajatukseenhan kaikki viime aikoina tehtaillut virtuaalimatkatkin käytännössä perustuvat.

Lukeminen lienee eskapismin muodosta yleisimpiä. Kaikilla on, tai ainakin pitäisi olla, jokin pakokeino, johon uppoutua tarvittaessa; kirja, peli, elokuva tai urheilulaji, mitä vain, mihin voi syventyä ja saada samalla asiasta lohtua tai turvallisuudentunnetta. Kuten eräs vastaaja totesi viime vuonna Lukukeskuksen teettämässä tutkimuksessa: ”Pääsee pois tältä planeetalta.”

Voisin lyödä kaikki Harry Potterini pantiksi siitä, että omalle sukupolvelleni Tylypahkasta lukeminen on yksi yleisimmistä tavoista liueta fantasiamaailmaan. Siksipä järkytys olikin, kun kuulin eräänä päivänä, että eräs työtoverini ei ole lukenut yhtäkään Potteria – minulla kun on yöpöydälläni koko ajan vähintään yksi keskeneräinen sarjan teos (nyt se on Puoliverinen prinssi, pitkästä aikaa englanniksi).

Joku voisi pitää saman kirjan lukemista non-stopina hupsuna, mutta siinä eskapismin ilo piileekin: kasvoin kirjasarjan parissa, ja kirjojen pariin palaaminen tuntuu joka kerta vähän samalta kuin tapaisi vanhan ystävän. On turvallista lukea jotakin, jonka tuntee jo läpikotaisin, mutta joka jaksaa silti viihdyttää jokaisella lukukerralla ja toisaalta avata uusia tasoja esimerkiksi henkilöhahmoissa.

Todellisuuden pakoilulla on joskus negatiivinen klangi, mutta suotta, sikäli kun ihmiset eivät ala elää täysin omissa fantasiamaailmoissaan.

Jos joku kykenee matkustelun, tapahtumien ja ryhmäliikunnan puuttuessa innostumaan jostakin ihan muusta – vaikka niin pienestä ja yksinkertaisesta asiasta kuin lukemisesta – sehän on loistavaa. Hyvää mieltä tähän aikaan tarvitaan.

Kommentoi

Hae Heilistä