Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Tavallinen väkivalta

Katuväkivallan uhka kuuluu miehen arkeen, kuului Miessakit ry:n tiedotteen otsikko 4. helmikuuta. Yhdistyksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan väkivalta ja sen uhka kuuluvat etenkin nuorten miesten maailmaan, ja miesten kokema väkivalta on jopa normalisoitu. Satunnaisen, esimerkiksi kadulla kohdatun väkivallan uhrina ovatkin useimmiten juuri miehet: kyselytutkimuksen mukaan lähes kaikki kahdestatuhannesta vastaajasta olivat kokeneet fyysistä väkivaltaa, ja useimmissa tapauksista tekijä oli entuudestaan tuntematon mies.

Ilmiö ei todellakaan ole uusi: Miesten kohtaamaa väkivaltaa ja maskuliinisuutta on käsitellyt julkisesti muun muassa yksi alan tärkeimmistä suomalaisista vaikuttajista, sukupuolentutkija ja miesaktivisti Arto Jokinen, joka edisti alan tutkimuksen tuloa Suomeen jo 1990-luvulla.

Tyypillinen tarina: Pari vuotta sitten porukan valuessa vapun pikkutunneilla ulos paikallisesta baarista tuntematon nuori mies kävi kaveriporukastamme toisen nuoren miehen päälle. Isku tuli täydellisen puskista, kovaa ja nopeasti. Sain osani, kun menin väliin. Kaksi muuta nuorta miestä juoksi nopeasti apuun, mutta tekijän vedellessä jonkinlaisia kurkipotkuvariaatioita lähestyjiä kohti kaikki totesivat, että tuon on parasta antaa mennä. Niin kuin olikin – eikä poliisi voinut asialle mitään, koska tekijä jäi tuntemattomaksi.

Satunnainen katuväkivalta on länsimaissa vain yksi osa laajempaa kulttuuriin juurtunutta kaavaa. Shokeeraavalla tavalla asian nosti esille muutama vuosi sitten samannimiseen romaaniin perustuva fiktiivinen 13 Reasons Why -sarja, jossa esitetty kiusaaminen ja väkivalta perustuvat todelliseen yhdysvaltalaisissa kouluissa kohdattuun väkivaltaan.

Sarjassa on kuvattu järkyttävä tapahtumaketju, joka johtaa siihen, että raa’asti kiusattu henkilö päätyy lopulta kävelemään aseen kanssa kouluun – ja katsoja on käytännössä asetelman vuoksi kouluampujan puolella.

Väkivalta herättää pelkoa, vihaa ja katkeruutta ja pahimmillaan ruokkii väkivaltaa ja johtaa äärimmäisiin tekoihin. Asialle on yritetty jo tehdä paljon, mutta muutos on hidasta.

Toksinen maskuliinisuus terminä ärsyttää, mutta silti se on havaittavissa Suomessa vieläkin tietyissä asiayhteyksissä – kovuus, tunteettomuus ja individualismi on miehille normaalia, osin sitä odotetaankin; jopa termi miehekäs pitää sisällään tiettyjä stereotyyppisiä ja vanhahtavia käsityksiä mieheydestä (toim. huom.: ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin naisekas).

Jos satunnainen ohikulkija käy nakkikioskilla päälle, asia jää taatusti vaivaamaan ihan ketä tahansa, mutta kynnys esimerkiksi keskusteluavun piiriin hakeutumiseen voi olla korkea. Miessakkien kyselytutkimuksen mukaan suurin osa miehistä kokee, että miesten kohtaamaa väkivaltaa ei oteta nykykulttuurissa riittävän vakavasti.

On onni, että nuorempien sukupolvien keskuudessa on havaittu enemmän tahtoa puhua väkivallasta ja sen vaikutuksista. Puhuminen on yksi tärkeimmistä askeleista kohti muutosta.

Kommentoi

Hae Heilistä