Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Tältä se koronavirus tuntui

Terveisiä koronaparantolasta, meiltä kotoa. Kohta kolme viikkoa olen tuijotellut tämän talon seiniä. Miettiä on ehtinyt monenlaista.

Sain tartunnan samaisten seinien sisäpuolella. Puoliso altistui virukselle työtehtävissään tammikuun toisella viikolla. Muutaman päivän päästä olimme karanteenissa koko perhe. Siihen on tainnut jo moni tottua. Karanteenissa on tälläkin hetkellä satoja suomalaisia.

Meillä karanteeni muuttui eristykseksi; virus levisi kotona perheenjäsenestä toiseen hetkessä.

 

Oireet olivat juuri sellaisia kuin on kuvattu: henkeä ahdisti, olo oli täysin voimaton, päätä särki ja kuume sahaili. Lisäksi oli aivan outoja vaivoja. Kipu aaltoili solisluissa ja sormissa.

Kaikki muut vaivat vielä menettelivät, mutta keuhkojen painontunne oli ahdistava. Henkeä sai haukkoa jatkuvasti. Yhden iltapäivän mietin, että kohta on varmaan soitettava ambulanssi.

Pitkästi toista viikkoa heräsin joka aamu pettymykseen: olo oli aivan yhtä huono kuin eilenkin. Eihän tämä mene ikinä ohi, tuskailin läheisille. Mutta meni se, lopulta.

 

Ajatus, joka hengen pihistessä kirkastui, oli tämä: jokaisen kannattaa tehdä kaikki järjellinen voitava, ettei tätä tartuntaa saa. Jos ei oma terveys kiinnosta, niin edes läheisten vuoksi.

Turvavälit, kasvomaskit, käsienpesu ja ihmisjoukkojen välttely ovat oikeasti tarpeen ja hyviä. Jokainen meistä ei voi tartunnalta välttyä, mutta kaikkien kannattaa yrittää.

Tämä tauti on suomeksi sanottua karmeaa paskaa – ja sen lisäksi hirveän epäreilu. Siinä missä toinen porskuttaa ilman ensimmäistäkään oireitta, voi toinen vaipua hengityskonekuntoon parissa päivässä.

 

Kun emme tiedä viruksen toiminnasta vielä juuri mitään, leijuu kaiken tämän yllä tuhansia tunteita ja epäluuloja, jopa syyttelyä. Tartunnoista ei juuri puhuta. Moni jakaa somessa jokaisen hiihtolenkin, muttei sitä, että sairastaa maailman seisauttanutta kulkutautia.

Minä sain tartunnan sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla, mutta entä jos se olisi tullut hiihtokeskuksessa tai ystäväporukan illanvietossa?

 

Koronaviruksen torjunnassa tärkeintä on eristys. Lopulta millään muulla ei ole väliä kuin että altistuneet ja tartunnan saaneet pysyvät poissa ihmisjoukoista. Suomessa jäljitys ja testaus on hiottu hienoon vireeseen.

Siun soten koronajäljitysyksiköstä soitetaan karanteeniin tai eristykseen määrätyille ihmisille päivittäin ja huolehditaan fyysisen voinnin lisäksi henkisestäkin. Kiitos siitä! Sitä työtä tehdään sydämellä ja ammattitaidolla.

 

On tässä kurimuksessa hyvääkin. Monien perusasioiden arvon näkee, kun ne menettää edes hetkellisesti. Miten mahtavaa onkaan vapaus, kun saa itse marssia lähikauppaan! Mikä onni, kun voi tavata taas ystäviä, lähteä lenkille ja käydä kirjastossa.

Silti toivon sydämestäni, että mahdollisimman moni välttyisi tältä. Koronavirus ei ole yhtään leikin asia.

Koeta siis pysyä terveenä. Mitä ikinä se vaatikaan.

Kommentoi

Hae Heilistä