Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Kari Tahvanainen

Opintiellä kyläkoulussa

”Osta Kari miulta kani!” Hymyilevän koulukaverin sanat jäivät mieleen ensimmäisenä syksyisenä koulupäivänä Louhiojan koulussa Enossa. En kuitenkaan ostanut. Vaikka olisihan se kai mennyt, asunut navetassa lehmien kanssa.

Kävin suurimman osan kouluvuosistani Enon kirkonkylän koulussa. Pari vuotta koulupiirijaon mukana kului siinä välissä Louhiojan kyläkoulussakin. Matkaa molempiin kouluihin oli suunnilleen saman verran maatilaltamme.

Vanhoja koulutodistuksia selaillessa huomaa koulun vaihdoksen arvosanoihin. Lähes kaikki hyppäsivät kiitettävän tasolle. Sama trendi sitten on pysynytkin. Melkeinpä kädestä pitäen opettaminen ja kannustaminen kantoivat hedelmää rauhallisessa luontoympäristössä. Pienellä kyläkoululla opettajineen oli merkitystä.

Erityisesti kiinnostus historiaan taisi syntyä Louhiojan koulussa.

Vanha opettaja Paavo Suomela oli intomielinen historian ystävä. Hän kantoi luokkaan historiakirjojen ohella paksuja kirjoiksi sidottuja Karjalaisen vuosikertoja ajoilta ennen sotia ja sodan aikaan. Taisi olla muistakin lehdistä koottuja. Niistä piti sitten etsiä tietoja historiantunteja ja ainekirjoitustakin varten. Tutuksi tuli myös muun muassa Karjalan vaaroilta, pohjoiskarjalainen maakuntalukemisto, joka oli jo kulunut monissa käsissä. Tätä mielenkiintoista kirjaa löytyy edelleen antikvariaateista.

Koululla oli kohtuullisen laaja kirjasto, jonka ahmin läpi, jopa kertaillen. NTK eli nuorten toivekirjasto oli kirjasarja, jossa on ilmestynyt kaikkiaan yli kaksisataa romaania. Sieltä löytyivät niin Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu -romaanit kuin maakunnan oman kirjailijan Jouko Puhakan Huippumaileri ja Kaiskunkallio kestää. Samaten J. Fennimore Cooperin intiaanikirjoja, Jules Vernen, Mark Twainin, Astrid Lindgrenin ja Veikko Haakanankin teoksia.

Koulukavereista yksi keräsi Aku Ankan taskukirjoja, joita sain häneltä lainaksi. Toinen koulukaveri oli ahkera lukija, ja kirjaston annista saattoi hänen kanssaan keskustella välitunnilla. Lukeminen näkyi sitten ainekirjoituksessakin, kuten myös kokeissa, hyvinä arvosanoina ja luovuutena. Aivan kuten se näkyy nykynuorillakin.

Louhiojan ja kyläkoulun historiaa on koottu kahteenkin kyläkirjaan. Louhiojan kyläyhdistys on julkaissut teokset Louhiojalta, hyvää päivää (2012) ja Muuan kyläkirja (2016). Aiemmasta löytyy muun muassa Louhiojan kansakoulun vihkiäispuhe vuodelta 1957, jonka oli pitänyt johtajaopettaja Antti Puhakka. Antti Puhakkaan liittyikin yksi koululaisvitsimme. ”Antti puussa, Rauha maassa”.

Terveyssisarena työskennellyt Rauha-vaimonsa kun taisi olla aika tomera täti.

Ei pieniä kyläkouluja turhaan kiitellä. Louhiojan seudullekin monet nuoret perheet ovat muuttaneet senkin takia, että siellä on oma turvallinen kyläkoulu. Yhteiskunnan tulisi pitää kiinni lupauksesta, jonka se on antanut asuinyhteisölleen. Paljolti on kysymys tahdosta ja arvoista, ei niinkään tilastomatematiikasta.

Tämä ja omat muistot tulevat mieleen aina kesäisin, kun lenkillä Joensuusta fillaroin myös vanhalle koulupihalle. Erään koulukaverin kanssa harrastimme tuolla koulun kentällä huviksemme satasen pikajuoksua. Aika tasoissa aina oltiin. Intoa ei puuttunut. Liikuntaharrastuskin taisi saada lisää puhtia kyläkouluvuosina.

Kommentoi

Hae Heilistä