Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Tuula-Liina Varis

Onnellisempaa uutta vuotta

Joulun aika on lukemisen aikaa, mutta kiihkeimmin olen lukenut Hesarin tarkkaa koronatilannetta, jossa numerot vaihtelevat melkein päivittäin. Tietysti tärkein tieto täällä susirajan takana on se, miten tapaukset täällä muuttuvat. Tänään suunta taas oli laskussa, mutta uhkaavan pitkä oli sekin aika, kun korona lisääntyi Siun soten alueella.

Toivottavasti tartunnat nyt pysyvät laskussa, eikä varsinkaan se uusi entistä nopeammin tarttuva virus jaksa matkailla tänne harvaan asuttuun Pohjois-Karjalaan, jonka pääkaupunki on idyllinen pikkukaupunki etelän ja lännen tiheästi asuttuihin metropoleihin verrattuna.

Tulevaisuudesta emme tiedä, sillä kuljemme sitä kohti selkä edellä, kuten jo muinaiset kreikkalaiset oivalsivat. Näemme, mitä on tapahtunut, voimme nähdä sen vuosisatojen, jopa vuosituhansien taakse, mutta tulevaisuudesta emme tiedä edes huomista päivää.

Luulisi, että laaja, vaarallinen pandemia loisi yhtenäisyyttä kansaan, mutta mediaa seuratessa huomaa, että se enemmin lisää vihamielisyyttä ja syyttelyä ja luo eripuraa muissakin asioissa.

On ikävä seurata eduskunnan kyselytunteja, joissa oppositio haukkua räksyttää kuin piharakki. Kaikki hallituksen toimet ovat vääriä, mutta koskaan ei oppositiosta kerrota, mitä se sitten ihan oikeasti ja konkreettisesti tekisi, jos olisi maan johdossa. Jotakin kyllä paljastuu: yksille tärkeintä on heittää maahanmuuttajat ulos ja lyödä rajat kiinni, toiset tukevat vilpittömimmin niitä ”parempia piirejä”, joiden varakkuuden heikkenemisestä ovat huolestuneempia kuin kansaa kurittavasta koronasta.

No, viis siitä, puoluepolitiikka on puoluepolitiikkaa, karu todellisuus ihan muuta. Suurimman kunnian ja kiitoksen ansaitsevat tosi raatajat, terveydenhuollossa toimivat asiantuntijat, lääkärit ja hoitajat, jotka alkavat olla voimiensa äärirajoilla.

Myös lehtien tekstaripalstat ja yleisönosastot, joita innokkaasti luen, ovat muuttuneet kumman vihamielisiksi. Lukiessa alkaa ihmetellä, olemmeko menossa takapakkia, joka lähenee 1930-luvun raakoja aikoja. Tämä vihamielisyys ei tietenkään koske kaikkea kansaa, ei edes kansan enemmistöä, mutta kylmät väreet kulkevat selässä joitakin yli- ja vihamielisiä tekstinpätkiä lukiessa.

Väkivaltakin tuntuu uutisten perusteella lisääntyvän, epävarmuus voi teettää raakoja tekoja jopa lasten ja nuorten keskuudessa.

Jälleenrakennus palautti yhtenäisyyttä sotien jälkeen, tosin silloinkin löytyi niitä, jotka suhtautuivat nurjasti evakkoihin ja muihin henkisesti ja fyysisesti runneltuihin ihmisiin. Pidän jälleenrakennusaikaa Suomen historian kunniakkaimpana aikana. Raunioitunut ja köyhtynyt maa pantiin yhteisvoimin kuntoon, maksettiin sotavelat ja sen lisäksi rakennettiin vahva tasavalta, synnytettiin ja kasvatettiin lapsia, kouluja nousi joka kylään. Haluttiin tehdä hyvää, ja tehtiin.

Jotakin samanlaista yhteisymmärrystä odotan, yhteistä tahtoa ja toivoa, joka ilmenisi myös niissä, jotka kirjoittavat ja tekstailevat mediassa. Miten menikään se yksi työväenlaulu? Viha vaino pois, rauha parempi ois, sopusointu keskellämme vallitkoon.

Onnellisempaa uutta vuotta kaikille!

Kommentoi

Hae Heilistä