Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Vuokko Juurisoja

Arvostelijalla ja "arvostelijalla" on eroa

Kirja-arvostelija ei ole kuka tahansa lukija, jolla on oma mielipide kirjasta. Hän on alansa ammattilainen, joka osaa asettaa kirjan sille kuuluvalle paikalle kirjallisuuteen. Hänen siis tulee tuntea kirjallisuutta hyvinkin laajalti. Hänen tulee osata asettaa kyseinen julkaisu sen omaan kirjalliseen kenttään. Hän arvioi, onko julkaisu rakkausromaani, elämäkerta, henkilökuvaus, tietokirja vai ajanvietteeksi tarkoitettu helppolukuinen tuote.

Teoksen juonikuviota hän ei saa paljastaa. Jotain voi vihjata, mutta kirjan loppuratkaisua ei missään tapauksessa saa kertoa. Arvostelijan ei kuulu ratkaista rikosta kirjaa arvioidessaan. Ei myöskään romanttisen tarinan lopputulosta. Valitettavasti joskus saa lukea arvosteluja, joissa juonikuvio selitetään tarkkaan loppuratkaisua myöten.

 

Arvostelijan tulee tarkkailla myös kirjan kieltä. Onko se omaperäistä vai pelkkiä vanhoja kliseitä? Liian vaikeita sanontoja tulee kuitenkin karttaa niin arvostelussa kuin kirjan kielenkäytössä. Samoin liiallinen murresanojen ja -ilmaisujen käyttö voi haitata lukemisen ymmärtämistä.

Sain kerran sapiskaa eräästä arvostelustani. Kirja oli omakustanteinen, mutta muuten kelvollista luettavaa. Siinä oli kuitenkin jokin maatalouteen liittyvä sana, jonka olin käsittänyt täysin väärin. Kirjan juoneen se ei minusta vaikuttanut ollenkaan, mutta kirjailija tuohtui tästä väärinkäsityksestä. Ratkaisin asian niin, etten ole enää tämän kirjailijan teoksia arvostellut, lukenut kylläkin. Ovat ihan mukavia viihdekirjoja.

Sama pätee myös teatteriarvosteluihin. Kerran Joensuun Kaupunginteatteri esitti rikosnäytelmän, jossa rikollinen paljastuu vasta loppukohtauksessa. Katsojaa siis pidettiin jännityksessä näytöksen hamaan loppuun asti. Arvostelija kirjoitti kuitenkin ensi-illan jälkeen ilmestyneessä lehdessä koko tarinan kaikkien luettavaksi. Tällainen ”arvostelu” ei ole suotavaa.

 

Runokokoelmien arvostelua pidän kaikkein vaikeimpana lajina. Kokoelmassahan usein jokainen runo on itsenäinen teos. Jokainen runo pitäisi arvioida erikseen, mutta siihenhän ei arvostelijalle annettu tila riittäisi.

Kyläkirjat ovat sarja erikseen. On hienoa, että niitä julkaistaan. Niissä vanhat historialliset seikat tallentuvat tuleville polville. Usein kyläkirjan tekijät käyttävät kirjan kokoamisessa ammattiapua, mikä näkyykin nykyisten kyläkirjojen korkeana tasona. Muistan erään muutaman vuosikymmenen takaisen kyläkirjan, jossa oli vain luettelo kylän taloista aina 1600-luvulta nykypäivään isäntien nimineen ja syntymä- ja kuolinvuosineen. Taisipa jokunen kuva taloista olla. Kirja tuskin kiinnosti muita kuin vain sen kylän asukkaita.

Kommentoi

Hae Heilistä