Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Katri Hirvonen

Muuttolaatikko

Sinne meni parikymmentä vuotta historiaani, virnuilin työkaverille. Historian lehtien havina paperiroskiksen suulla vei mennessään ensimmäisen virkamääräykseni ja monta muuta työhistorian taitekohtaa.

Edessä on muutto upouuteen toimitaloon. Mukaan saa ottaa vain yhden muuttolaatikon.

Mikä on muuttunut työurani aikana, pohdin pakatessani. Kaikki ja ei mikään.

Heilutin mapista löytynyttä piirtoheitinkalvoa ajalta ennen älytauluja. Raaskiiko näitä heittää menemään, jos vielä tarvitaan, naureskelimme kollegan kanssa. Kalvossa esiteltiin työsuhteen oikeuksia ja velvollisuuksia. Pätevää asiaa tänäkin päivänä.

Kalvo oli ajalta, jolloin opettaja heijasti taululle opetuskalvojaan, opiskelijat kirjoittivat asioita muistiin, ja määrätyn ajan kuluttua he oksensivat tietonsa koepaperiin. Siitä opettaja sitten päätteli, millä numerolla opiskelijaa piti arvostaa.

Samaa tietoa tarvitaan nyt, mutta se tarjoillaan eri kattauksella. Opiskelijaa hoksautetaan oivaltamaan, mitä osaamista tarvitaan, mistä sitä saa ja miten sitä käytetään.

Entisajan kalvosulkeisissa nukahtaisi jopa opettaja itse.

Mappien uumenista löytyi lähes kymmenen vuoden takaista työolokyselyjen aineistoa. Silloin ”ongelma” kuului vielä sanavarastoon, ja sellaisena mainittiin tiedonkulku.

Tuolloin käytössä oli sähköposti ja puhelin. Oli myös organisaation sisäinen intranet, jonne tallennettiin kaikkien tarvitsemaa tietoa, jota kukaan ei sitten löytänyt. Ratkaisuksi kehitettiin sivusto, jonne tallennettiin tietoa, jota kaikki tarvitsivat mutta eivät enää löytäneet.

Pelastukseksi luotiin uusi intra. Käytössä ovat myös sähköposti, tiimikanavat, puhelimen sovellukset, pikaviestit, watsapit, feisbuukit, juutuubit, twiitit, instat ja herratiesmitkä. Ja mitä kyselyistä löytyykään – tiedonkulun haasteet.

Työurani alussa käytössä oli porrashuoneen postilokero, johon perjantaisin alkoi ilmestyä punaiselle paperille monistettu Viikkotiedote. Silloin oli olemassa myös lankapuhelin ja kahvihuone, mutta ei tiedonkulun ongelmaa. Vai onko aika kullannut muistot? Ei tosin ollut niitä kyselyitäkään.

Punaisessa viikkotiedotteessa oli täysin erilainen logo, jos siihen aikaan logoa edes oli. Nyt on menossa kolmas organisaation nimi ja vähintään yhtä mones logo. Organisaatiokaavio on piirretty moneen kertaan uusiksi. Perustehtävä on yhä sama. Tietääkseni.

Muutosta pitää tapahtua, onhan kehitys yleensä edistystä. Kukapa haluaisi vaihtaa autonsa 1970-luvun kärryyn tai hoidattaa sairauksiaan sen ajan menetelmillä. Mutta mitä minun pitää osata pakata muuttolaatikkooni, että kehittyisin kiihtyvän kehityksen mukana?

Halusin täyttää muuttolaatikkoni muistoilla. Ja pysähtyneellä kellolla, ettei olisi koko ajan hoppu ja hötäkkä. Mutta minun on osattava pakata työkaluja tulevaisuuden töihin, sellaisiinkin, joita ei ole vielä keksittykään. Vanhoilla työkaluilla ei rakenneta moderneja taloja. Hektisessä ja hetkessä muuttuvassa työelämässä tärkeimmät työkalut taitavat olla kiikarit ja kristallipallo.

Kommentoi

Hae Heilistä