Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Tuula-Liina Varis

Kotoilua koronan aikaan

”Hygge” – mikäli muistan oikein – on se sana, jota tanskalaiset käyttävät viihdyttävästä kotiolosta, puuhailusta perheen kanssa, yhteisestä ruoanlaitosta ja iloisesta yhteisestä ateriasta. Ja viinistä. Oletteko huomanneet, että tanskalaissa ja ruotsalaisissakin tv-sarjoissa on melkein aina se kohta, jossa päähenkilö tulee kotiin ja takkinsa riisuttuaan kaataa itselleen yhden ison lasillisen hyvälaatuista viiniä?

Se on rentoutumisen hetki. En tiedä, onko tällainen rentoutuminen meilläkin yleistynyt, sen sijaan muistan nuoruudestani hyvin sen, että työpäivän jälkeen usein mentiin kantakapakkaan nauttimaan rentouttava kaljatuoppi tai viinilasillinen. Siinä kävi joillekin niin, että juotiin ”nuppi turvoksiin”, jankutettiin työasioista eikä oltu yhtään rentoutuneita, ennemminkin kiukkuisia.

Kun kaikista vaikeista vaiheista, kuten koronastakin, löytyy se hopeareunus, niin nyt olisi tilaisuus tähän ”hyggeen” eli kotoiluun, joksi se on ehditty jo suomentaa.

Lehtijutuista päätellen aika monet osaavat jo kotoilla niin, että siitä tulee hyvä mieli koko perheelle, miksei myös perheettömille, jotka voivat kutsua muutaman työkaverin kotoilemaan ja rentoutumaan viinilasilliselle (huom. yhdelle!) kotiinsa. Koronan tarttumisvaaraa tuskin on, kun paikalla olevat ihmiset viettävät arkipäivänsä samalla työpaikalla. Kivempaa se on kuin yksinäinen ilta huonoja telkkariohjelmia töllöttäen tai tietokoneen kanssa somessa, jossa vihapostia, vilppiä ja suoranaisia rikollisia puuhia on yhä enemmän. Miksi seurustella tällaisen pahanilmanlinnun kanssa?

Hallituksella oli epäilemättä hyvä tarkoitus, kun se epidemian ulotuttua Suomeen määräsi yli seitsemänkymppiset karanteeniin. Sitä perusteltiin sillä, että vanhat ihmiset ovat nuoria ja keski-ikäisiä alttiimpia saamaan koronatartunnan ja voimattomampia taistelemaan sitä vastaan, siis parantumaan.

Tottahan se on, mutta minusta tiukka vanhuskaranteeni oli vääryys vanhuksia kohtaan, hehän nyt pysyvät muutenkin paljon kotona, piipahtavat vain lähikaupassa, käväisevät kirjastossa, jos se ei olisi ollut kiellettyä. Karmealta tuntui katsoa niitä koppeja, johon laitosvanhukset tuotiin tapaamaan omaisiaan ikkunalasin takaa.

Heillä ei ollut porukkatapaamisia kaupungilla, he eivät istuneet puistoissa ringeissä syömässä ja juomassa ja jättämässä roskakasoja jälkeensä.

Kun kävi ilmi, että nuorten ja keski-ikäisten tartuntamäärä oli kaikkein suurin ja vanhusten hyvin pieni, karanteenit purettiin – nehän olivat lainvastaisiakin – eivätkä vanhusten koronatartunnat siitä lisääntyneet. Kotona asuva, ilman hoivajoukkoja toimeen tuleva, elämää kokenut vanha ihminen ymmärtää itsekin, mitä voi tehdä ja mitä ei. Sen sijaan monissa vanhusten hoitolaitoksissa on todettu aika paljon tartuntoja, vaikka niiden pitäisi olla kaikkein turvallisimpia paikkoja vanhuksille.

Kotoilu on hyvä elämäntapa näinä ankarina aikoina. Sitä vielä helpottaa nykyteknologia, kun puhelimen ja sähköpostin avulla voi pitää yhteyksiä ystäviin ja sukulaisiin – ilman, että täytyy rypeä digiroskassa. Harmaa, hiljainen marraskuu voi tuntua apealta, mutta voi se olla myös rauhoittava kuukausi, joka levollisesti eläen ehkä vähän helpottaa oloa myös joulukuun kiireissä ja hälinässä ja tungoksessa.

Kommentoi

Hae Heilistä