Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Katri Hirvonen

Parempi kakku kuin herne nenässä

Onnittelut merkkipäivänäsi, Karjalan Heili! Kohotan maljan, vaikka juhlakutsua ei tullut. Korona esti näkemästä, olisiko Heilin juhlia vietetty hienostuneesti gaalaillassa, railakkaasti bailaten vai lupsakasti kansanjuhlassa makkarakojulla. Ehkä kaikkea tätä, jos juhlia olisi voitu juhlia.

Suurin osa meistä 1970-vuosikertalaisista on syntymäpäivänsä jo viettänyt, juhlilla tai ilman. Oma syntymäpäiväni oli keväällä, jolloin korona päätti puolestani juhlattoman merkkipäivän. Minua se ei harmittanut, sillä juhlakaluna oleminen on vaivaannuttavaa. Mitä juhlimista siinä on, että ikä muuttuu jonain sattumanvaraisena päivänä aina yhtä isommaksi, kun vanhenemme joka päivä muutenkin.

Ikääntyminen ei minua ole vielä tähän päivään mennessä haitannut. Päinvastoin, on paljon rennompaa olla nahistunut viisikymppinen kuin freesi mutta epävarma parikymppinen elämän suuret paineet niskassaan. Pitäisi onnistua uravalinnassa, työpaikan hankkimisessa ja perheen perustamisessa.

Näin viisikymppisenä näkee, kuinka onnistuneita valintoja tuli tehtyä. Lähtikö elämänpolku oikeaan suuntaan vai pitikö jossain tehdä täyskäännös. Jos ja kun suuria valintoja tulee uudelleen eteen, osaa kantapääkokemuksella helpommin poistaa varmasti väärät vaihtoehdot. Jäljelle jäävissä osuu varmemmin oikeaan, ja jos ei osu, tietää jo, että aina niistä tilanteista jotenkin selvitään.

Sain syksyllä kutsun varjoviiskymppisille, jossa koolla oli pieni joukko juhlavuottaan viettäviä lukiokavereita. Hekotellen muistelimme entisten opettajien ylitiukkoja nutturoita, abskissoja ja Ladan aavistuksia. Olisi suuri kunnia olla niin persoonallinen opettaja, että oppilaat muistelisivat kummallisia maneerejani vielä vuosikymmenten päästä.

Vuodet ja elämänvaiheet ovat seuranneet toisiaan. Kun yksi vaihe päättyy, mutta henki vielä pihisee, alkaa uusi luku elämässä. Yksin ilman entistä kumppania, tai uuden kumppanin kanssa. Uusi elämä sairauden kanssa, tai yhä useammalle uusi elämä vakavan sairauden jälkeen.

Keskustelu aaltoili äärestä laitaan. Tuskin olimme räpytelleet silmänurkat kuiviksi ystävän kertoessa kuolevan puolisonsa elvyttämisyrityksestä, kun jo seuraavassa hetkessä hirnuimme toisen ystävän takamusta hiertäneelle papiljotille. Huippukivaa!

Sattuipa niin, että puujalkavitseille hohottaessa kakunmurunen eksyi nielusta nenän puolelle. Tuosta kakunmurusta tuli elämänohje meille kaikille: parempi kakku kuin herne nenässä. Kannattaa nauttia elämän kakunmuruista eikä vetää hernettä nenään asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa. Turha valittaa turhista.

Illan otos oli pieni, mutta kävi selväksi, että ihmiset osaavat olla kiitollisia ja onnellisia elämästä, vaikka takana olisi jalat alta vienyt katastrofi. Tai ehkä juuri siksi.

Elämä on kuin täytekakku: kuorrutuksen alla kerroksittain yllätyksiä, muttei aina ihan onnistuneita. Elämän kerrokset eivät aina riipu omista valinnoista, mutta niistä nauttiminen on vain itsestä kiinni.

Kommentoi

Hae Heilistä