Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Tuula-Liina Varis

Kiusaavat opettajat

Koulukiusaaminen on ollut tapetilla viime vuosina, ja aivan äskettäin uutisoitiin todella vakavasta tapauksesta. Se ei suinkaan ole ensimmäinen eikä ainoa. Tilanne huolestuttaa perheitä ja opetusalaa alakoulusta aina valtionhallintoon asti. Mutta onko koulukiusaajia vain oppilaiden joukossa? Ei ole eikä ole ikinä ollut. Koulukiusaajia on ollut aina oppivelvollisuuden perustamisesta asti myös Suomessa.

Minun ikäluokkani, nykyajan vanhukset, muistavat varmasti vieläkin tukalan asemansa koulun ”arvojärjestyksessä”. Ainakin minä muistan – enkä ainoastaan omalta kohdaltani. Opettaja oli luokkansa ehdoton auktoriteetti, teki hän mitä tahansa. Kummasti aina vasenkätinen lapsi (esimerkiksi minä) pakotettiin kirjoittamaan oikealla kädellä, ja vasen käsi sidottiin selän taakse. Onneksi äiti vei minut lääkäriin, joka kauhistuneena määräsi, että oikeakätiseksi pakottaminen on lopetettava siinä paikassa.

Parakkimaisesta alakoululaisten kesäpaikasta muistan traagisen tapauksen. Siellä yksi poika oli yökastelija. Tämän sopimattoman teon seurauksena hän joutui kantamaan vuodevaatteensa aamuisin itse ulos kuivumaan. Tapahtumaa seurasivat kaikki lapset, pahimmat huutelivat nauraen ties mitä. Heitä ei rangaistu, mutta polstariaan ulos retuuttavaa, itkevää ”syyllistä” kyllä.

Koulu oli vielä 1950-luvulla ankara laitos eikä opettajien asenteita, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä arvosteltu. Yhteiskoulussa kiusaaminen jatkui, mutta tyyli muuttui. Pahimpia olivat ivalliset opettajat, jotka joskus saivat koko luokan nauramaan onnettomalle tunarille. Vasenkätisenä olin huono kuvamaataidossa. Muistan ikuisesti, kun opettaja nosti vesivärituotteeni kaikkien nähtäväksi, kysyttyään ensin, mitä taideluomani esittää. ”Se on puu”, minä sanoin. Hän herahti nauramaan, nosti paperin ja hihkaisi luokalle: ”Hän sanoo, että tämä on puu, onko tämä teidän mielestänne puu?” No, eihän se oppilaidenkaan mielestä ollut.

Tyttöjen kannalta ahdistava oli myös voimistelunopettaja. Opettajan lempihommaa tuntui olevan tyttöjen kuukautiskierron valvominen, hän merkitsi joka tytön mensikset muistivihkoonsa, voidakseen vahtia, ettei kukaan vain ”istu” kahta kertaa kuukaudessa. Terveystarkastuksissa hän raportoi kuuluvaan ääneen kaikki tyttöjen fyysiset puutteet: notkoselkä, pihtipolvet, lievä skolioosi, ylipaino…

Tietysti suurin osa opettajistani oli hyviä opettajia, rohkaisevia, asiallisia, huumorintajuisia noihinkin aikoihin.

Tilanne on koulumaailmassa vain parantunut vuosien myötä, kun asenteet, opetussuunnitelmat ja -näkemykset ovat kehittyneet ja ymmärrys lapsen kehittymisestä, empatia kaikkia, myös niitä heikoimmin selviytyjiä kohtaan on lisääntynyt. Silti vieläkin kuulee ja lukee tapauksista, jossa ”opettaja kiusaa.” Tuskin sentään lyö tai kiskoo tukasta kuin kanttoori-opettaja jukuripäisiä Jukolan veljeksiä.

Kommentoi

Hae Heilistä