Kolumni
Julkaistu 
Hanna-Mari Lappalainen

Odottelusta sopeutumiseen

”Eihän siitä mitään tule, jos se vielä kahdenkymmenenkin vuoden päästä tuossa keittiönpöydän ääressä istuu”, totesi työkaverini miehestään, joka on tehnyt töitä etänä nyt kuukausien ajan – keittiönpöydän ääressä. Vähitellen olisi keksittävä jokin ergonomisempi ratkaisu kotityöpisteelle.


Asia nauratti ensialkuun, mutta työkaverin kärjistetyssä lausahduksessa piilee totuus: on todennäköistä, että tämä ei tule menemään ohi, joten ergonomia kannattaa laittaa kuntoon heti. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan siinä keittiönpöydän ääressä joutuu töitä tehden istumaan.
Vielä keväällä yleinen ilmapiiri oli se, että odottelemalla tästä selvitään, mutta nyt, kuukausien jälkeen, alkaa näyttää siltä, että samalla logiikalla saamme odottaa paikallamme vuosikausia.

Pikku hiljaa tapahtumia ja livekeikkoja on alettu järjestää, mikä aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä: on virkistävää nähdä mainoksia tulevista tapahtumista ja miettiä, että olisipa hauskaa pitkästä aikaa pyörähtää vaikka keikalla kaveriporukalla. Saman tien iskee huono omatunto siitä, että haluaa ylipäätään lähteä porukalla mihinkään, nähdä muita ihmisiä ja kokea etäisesti festarien aiheuttaman kollektiivisen ilontunteen. Ja jos jossakin päätyy käymään, ei sieltä ainakaan parane somea päivittää, sillä olo on muutenkin tarpeeksi rikollinen – vaikkei siihen oikeastaan ole syytä.

Joensuussa järjestetään syksyn aikana erityisjärjestelyin ainakin Lehtiä Ilosaaressa ja Unholy Winter Fest. Kerubin tuottaja Jarno Pitko totesi viime viikon Heilissä, että tapahtuma-alan toimijoiden on yksinkertaisesti pakko mukauttaa toimintaansa olosuhteiden mukaisesti, ja tottahan se on – taukoja on pidetty alalla pitkin ja poikin, ovet ovat olleet kiinni ja ihmisiä on lomautettu, jos ei pahempaakin.
Tuskin kukaan pystyy hahmottamaan jo nyt tehtyjen, saati sitten tulevien, toimenpiteiden kaikkia kerrannaisvaikutuksia, jotka herättävät kysymyksen siitä, mikä yhteiskunnassa lopulta on tärkeää ja mikä välttämätöntä. Ei voi kysyä, mitä on jäljellä, kun tämä kaikki on ohi. Viimeisimmät tiedot viittaavat siihen, että ”tämä kaikki” ei tule olemaan ohi, vaan koronan kanssa on opittava elämään, tavalla tai toisella.

Sympatiani ovat täysin tapahtumajärjestäjien puolella, sillä nyt on yritettävä sopeutua tilanteeseen ja keksiä jotakin uutta, tai muuten on sama lyödä hanskat tiskiin heti.
Jälkimmäisellä saisi toki odottelijoiden kunnioituksen osakseen, mutta sillä ei vuokria ja laskuja maksella. Päättäjät päättävät, ja kukin tekee siitä seuraavassa tilanteessa oman parhaansa selvitäkseen eteenpäin, eikä siitä ole syytä julistaa ketään pannaan.

Kommentoi

Hae Heilistä