Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Lupiinisavotta

Jos olisin armeijan miehiä, niin tämän kesän töistäni olisin saanut lupiininniittäjän koulutushaaramerkin. Aikaisemmin minulle on jo ehdotettu perunankuorijan merkkiä, koska alokkaana olin haka perunateatterissa. Olin nimittäin ensimmäisessä kesätyöpaikassani ruokala-apulaisena tädin työmaaruokalassa, ja tehtäviini kuului kuoria perunoita kaksi ämpärillistä joka aamu. Siitä kehittyi huima nopeus, vaikka muutoin olin armeijassa enemmänkin hitaan toiminnan joukkojen miehiä.

Nyt oli kolmas kesä peräkkäin niittää mökiltä lupiinit pois, mutta aina ne vain näyttävät nousevan.

Vieraslajien poistoon on runsaasti neuvoja tarjolla. Jonkun mielestä ei auta muu kuin että ne on kiskottava pois juurineen. Miltähän näyttäisi mökkini ympäristössä tuo juurineen kiskoja? Tulee mieleen isäni hyvä kaveri Palaneen Sulo. Kerran Sulo oli tulossa huutokaupasta ja poikkesi kotiini kahville. Isä kysyi Sulolta, huusiko tämä mitään.

En huutanut. Sieltä olisi pitänyt ottaa kaikki mukaan. Muuten olisin huutanut peltoa, mutta kun se ei olisi kulkenut pyörän tarakalla. Ja kyllä se olisi Helekko (Sulon vaimo) ihmetellyt, jos olisin tuonut kotiin kaksi hehtaaria maata ja pudottanut kamarin ikkunan alle.

Minulla ei ole kaiken kaikkiaankaan kahta hehtaaria peltoa, mutta lupiinia kasvaa muutamia yhtenäisiä useamman aarin mattoja. Tällainen matto pitäisi kaivaa kokonaan pois ja viedä pyörän tarakalla tai auton peräkärryssä kaatopaikalle.

Ei onnistu.

Lupiinia on eniten teiden varsilla, joten sieltä pitäisi sen poistaminenkin aloittaa. Helppoa olisi niittää tienvarret neljä kertaa kesässä, ja koneen jäljessä kulkisi jalkamies, joka niittäisi ne kasvit, joihin kone ei yltänyt. Tämä pitäisi toistaa kolmena kesänä. Neljäntenä myrkytettäisiin.

Mutta siihen ei ole rahoja. Ei vaikka autoveron tuotto olisi mikä. Joskus ihmetyttää miten esi-isämme ovat pystyneet rakentamaan maan- ja rautatieverkot, kun me nykyiset asukkaat emme pysty valmistakaan verkostoa pitämään kunnossa.

Toinen ehdotukseni olisi tarjota ulkoilmassa viihtyville nuorille ihmisille kesätöitä. Kolmena kesänä peräkkäin motivoituneet kesätyöläiset ajaisivat sähköpolkupyörillään heille määrätyt pätkät pieni viikate tarakalla ja niittäisivät kaikki lupiinit pois. Jos tämä ei vielä auttaisi, niin neljäntenä kesänä myrkytettäisiin, ne lupiinit.

Älkääpäs siinä hirnuko, kumpikaan lukijani! Itse olin silloisen TVH:n kesätöissä kahtena kesänä peräkkäin. Tehtäviini kuului kulkea sateella sorateillä lana-auton jäljessä ja haravoida lanan nostamat kivet pois. Poudalla paikkasin tien kuoppia ja vesoin ojien penkkoja erityisesti sisäkurvin puolelta ja risteyksistä. Hoidettavaa maantiematkaa kertyi vajaa 50 kilometriä, mutta se haaraantui neljään suuntaan, joten päivittäinen pyörämatka yhteen suuntaan oli noin– kilometriä. Kuljin sen edestakaisin, tulinhan yöksi kotiin.

Seuraava vaihe vieraslajisavotassa olisi sitten se, että kunnat auttaisivat omia asukkaitaan poistamaan lupiinit turvallisesti myös pihapiireistä.

Kommentoi

Hae Heilistä