Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Älä tapa, jookos

Pyörän selästä näkee hyvin. Näkee maisemat ja myös muut tiellä liikkujat. Jälkimmäinen saattaa välillä saada raivon partaalle. Laskin viime viikolla kotimatkalla vastaantulevien autojen kuskit kuuden kilometrin matkalta. 21 autoa, joista seitsemässä kuski selasi kännykkää. Oikeasti! Ei edes puhunut, vaan piti älypuhelinta kourassa ja antoi peukalon tanssia näytöllä. Katse pomppien tien ja puhelimen välillä.

Siinä sitä ohitellaan päiväkodit, koulut, palvelutalo, kaupat ja kampaamot.

Enkä nyt tässä hurskastele pyhimyksenä; kyllä omakin käsi on hakenut kännykän laukusta autonratissa. Linjat kuumina on soiteltu tuntitolkulla ajankuluksi. Mutta se somen selaaminen tai viestien naputtelu – se nyt pitäisi jokaisen täysjärkisen jättää kunnes renkaat ovat pysähtyneet.

Tien päälle ei tarvita enää yhtään huomion heikentäjää, sillä vahinkoja sattuu muutenkin. Katse harhailee maisemissa, käsi pyörittelee radiota. Takapenkillä vinkuva lapsi vaatii huomiota tai matkakumppanilla on liian jännittävää asiaa. PAM! Ja se oli siinä.

Eikä välttämättä tarvitse itse tehdä mitään virheitä: takaa voi tulla kuolemaa pelkäämätön maantien ässä, vastaan huumepäissään toikkaroiva kuski tai joku vain vahingossa kääntää eteen.

Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia on tällä hetkellä Suomessa runsaat 300. Viime vuonna liikenteessä kuoli noin 230 ihmistä.

Eikä liikenteessä toki ole vain vaihtoehtoina elää tai kuolla. Kun sanotaan, että yksi kuoli ja kuusi loukkaantui vakavasti, tilastoihin jää yksi vainaja. Mutta loukkaantuneiden kohtalo on monesti kova sekin. Halvaantumisia, katkenneita raajoja, hermosärkyjä, näön tai kuulon menetystä, aivovaurioita. Lista on loputon. Viime vuonna suomalaisissa liikenneonnettomuuksissa loukkaantui vakavasti suunnilleen 900 ihmistä.

Neuroottista kenties, mutta usein mielessä käy, että liikenteessä kaikilla on käsissään ladatut aseet. On aikamoista tuurinkauppaa, millainen kuski ja missä kunnossa tulee vastaan.

Tilastot ovat onneksi kaunistuneet lähes vuosi vuodelta. 1960- ja 1970- luvuilla liikenteessä menehtyi jopa tuhat ihmistä vuodessa. Melkein kolme joka päivä! Lukuja rumentaa vielä sekin fakta, että autoja oli todella paljon vähemmän kuin nyt. Onneksi olemme saaneet nopeusrajoitukset, turvavyöt, turvallisemmat autot, valistuksen.

Suomessa on asetettu tavoitteeksi, että tänä vuonna tieliikenteessä kuolee enintään–6 henkilöä. Ennakkotilastojen perusteella näin ei ole käymässä. Toukokuun loppuun mennessä liikenteessä oli surmansa saanut 82 ihmistä. Kesä- ja heinäkuussa on kolissut vielä paljon alkuvuotta enemmän. Pari viikkoa sitten pelkästään yhden vuorokauden aikana kuoli liikenteessä kahdeksan ihmistä.

Eihän tätä elämää voi peläten elää. Tarkoitus on elää ja kerran kuolla, neuvoo Jonna Tervomaa laulussaan osuvasti. Mutta kohtuutonta on kuolla tai tappaa vain siksi, ettei sitä yhtä kapistusta raaskinut jättää rauhaan. Kädet rattiin, katse liikenteeseen, niin on edes voitavansa tehnyt.

Kommentoi

Hae Heilistä