Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Mikromatkailua uusin silmin

Vaikka toukokuisen Thassoksen-matkan peruuntuminen oli ollut selvää jo kuukausia, ei niin sanotulla H-hetkellä voinut olla miettimättä, millaisissa maisemissa olisin nyt syömässä aamiaista, tai miltä näyttäisi arkkienkeli Mikaelin luostari rantakallioilla tallennettuna kameralleni. Aurinkoisille saarille puolihoidon hellään huomaan haikailu tällaisina aikoina on toki hieman itsekäs, liian hyvään tottuneen länsimaisen ihmisen ajattelutapa, etenkin, kun vastaava elämäntapa on käytännössä ajanut meidät tähän tilanteeseen.

Irtiotto koto-Suomesta oli kuitenkin odotettu ja tarpeellinen, ja ennen kaikkea odotin matkalta mahdollisuutta oppia uutta, tutustua alueen historiaan sekä päästä valokuvaamaan saaren huikeaa luontoa.

Koska tyhjäntäyteisille vapaapäiville oli keksittävä joka tapauksessa tekemistä, oli aika kääntää katse viime vuosina trendiksi nousseeseen helppoon ja ekologiseen lähi- eli mikromatkailuun. Ja sekös kannatti: On mahtavaa, että pelkästään sadan kilometrin säteellä Joensuusta löytyy ainaisen Kolin lisäksi lukuisia muitakin historiallisia ja luontokohteita, jotka pitävät sisällään tarinoita aina jääkaudesta sota-aikaan. Jo matkanteosta on helppo nauttia idyllisillä, niittyjen, peltojen ja metsien ympäröimillä teillä, ja itse kohteet tarjoavat irtioton uutisista ja jatkuvasta kontaktista ulkomaailmaan.

Viimeisimmät muistikuvani Petkeljärven kansallispuistosta ovat yläasteajoilta, josta mieleen on jäänyt lähinnä jatkuva narina, hyttyset, hämähäkinseitit ja puiden juurakoissa kompuroiminen – ja se, että kaikkea on pitänyt itsestäänselvyytenä. Oli jo aikakin päivittää tätä mielikuvaa, sillä lintujen laulun ja puiden suhinan keskellä lukiessa kyltistä supan syntyhistoriasta sielu todella lepää ja poikkeusajat unohtuvat.

Jylhissä harjumaisemissa kaikki on ihmissilmälle entisellään ja nähtävissä on ainoastaan kymmenientuhansien vuosien aikana tapahtunut muutos, mikä palauttaa suhteellisuudentajunkin aiempiin uomiinsa, ainakin hetkeksi.

Ensimmäistä kertaa (ihme kyllä) ymmärrän täysin myös sen, kuinka eksoottinen kohde pohjoiskarjalainen kansallispuisto on esimerkiksi keskieurooppalaiselle turistille: Alle seitsemän kilometrin matkalla voi nähdä harjujen lisäksi peikkometsämäistä mäntykangasta, tasaista suomaisemaa ja kirkasvetisiä lampia ja puroja, joiden ainutlaatuisuuteen teini-ikäinen minäni ei kaikelta narinaltaan ehtinyt keskittyä. Ja vaikka hieno kansallismaisemakokemus ei kuitenkaan täysin vertaudu vieraisiin maihin ja kulttuureihin, on valokuvauksesta innostuneen pakko kaivaa myös kamera esiin retken aikana.

Kotimaisten luontoelämysten kysynnän kasvusta nyt ja tulevaisuudessa luultavasti vieläkin enemmän kertoo se, että kansallispuiston parkkipaikka oli keskellä viikkoakin aurinkoisena päivänä lähes täyteen ahdettu mennen tullen. Tätä silmällä pitäen myös ensi viikolla ilmestyvässä Kesä-Heilissä tullaan onneksi tarjoamaan ideoita maakunnan mikromatkailuun – ja voin melkein taata, että et ole vielä nähnyt kaikkea.

Kommentoi

Hae Heilistä