Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Ortjo Stepanov sata vuotta

Kirjailija Ortjo Stepanov syntyi Uhtuan Haikolassa 7.4.1920 ja kuoli Petroskoissa 22.3.1998. Hän kävi suomenkielisen keskikoulun Uhtualla, opiskeli Petroskoin opettajaopistossa ja työskenteli opettajana Pyhäjärvellä. Sodan jälkeen Stepanov opiskeli kauppatieteitä Leningradissa.

Vuonna 1954 hän siirtyi Uhtualle ja aloitti kirjoittamisen. Hänen ensimmäisiä töitään olivat muun muassa Häädetty kurki (1958), Metsäinen seutumme (1961) ja Koetus korpikylässä (1967).

Stepanovin pääteos on Kotikunnan tarina, joka on ensin ilmestynyt kulttuurilehti Punalipussa vuosina 1968–1989. Minun käytössäni olevat kolme ensimmäistä osaa, Haapalahden arkea, Sakun Jaakko, rahvaanmies ja Kuuma kesä ovat ilmestyneet vuonna 1979 yhtenäisenä niteenä nimellä Kotikunnan tarina. Seuraavat kolme osaa ovat Lesket-romaani (1983), Prokon Maksima (1986) ja Käki kukkui jäihin (1989).

Kuusiosainen romaanisarja on julkaistu uudestaan kaksiosaisena niteenä vuonna 2002. Teosta on saatavissa ainakin kirjastoissa.

Romaanisarja kertoo Vienan Karjalan elämästä. Ensimmäinen osa alkaa Leninin kuolemasta (1922), toinen osa jatkaa 1930 luvun alkuvuosista ja Kuuma kesä kertoo kesästä 1941. 1930-luvun loppuvuosista ei ollut vielä mahdollista kirjoittaa. Lesket on jatkoa Kuumaan kesään ja kertoo sodasta. Prokon Maksiman tapahtumat sijoittuvat sodan jälkeiseen aikaan ja Käki kukkui jäihin kertoo pääosin vuoden 1956 kesästä ja muun muassa Stalinin kultin kaatumisesta. Siinä on kerrottu pienin takaumin myös 1930-luvun loppuvuosista.

Suomalaisista kertojista Stepanovin kerronta tuo lukijalleen mieleen parhaiten Väinö Linnan Pohjantähden ja Kalle Päätalon Koillismaan. Stepanov oli Päätalon kanssa kirjeenvaihdossakin. Tiedän tästä hauskan yksityiskohdan, kun Stepanov kertoi minulle, että Päätalo kuuluu lähettäneen hänelle kirjansa jo kuukausia sitten, mutta perille ei ole tullut. Tuumin, että jospa tullimiehet ovat päättäneet ensin lukea sen.

Päätalon lukijoina tiesimme, että postissa odottaisi yli 600-sivuinen järkäle.

Väinö Linnasta Stepanov kertoi, että on mennyt monta vuotta kun hän on Linnaa nähnyt: Viimeksi Suomessa käydessäni soitin Kertulle, ja tämä sanoi, että älä tule käymään. Väinö on huonossa kunnossa, ei osaa muuta kuin itkeä kun sinut näkee.

Tapasin Ortjo Stepanovin vuosina 1989–1991 useita kertoja kotonani tai Joensuun ympäristössä hänen luennoillaan. Haastattelinkin häntä kaksi kertaa suomen kielen gradua tehdessäni. Joskus keskustelimme myös sensuurista. Stepanov sanoi, että sensuuri ei häneen iskenyt, kun tiesi, mistä voi kirjoittaa, mistä ei.

Löysimme kuitenkin sattumalta Kuumasta kesästä kohdan, joka oli saattanut muuttua kirjaa toimitettaessa: Sakun Jaakon leski sanoi, että miun Juakkoin on turpehien alla. Oikea ilmaisu olisi ollut, että miun Juakkoin on teillä tietymättömillä. Asia on merkittävä, sillä leski sai oikeasti tietää miehensä kuolemasta vasta Stalinin kultin kaaduttua vuonna 1956.

Karjalaisessa kulttuurissa oikea ilmaisu on tässä asiassa tärkeä.

Kommentoi

Hae Heilistä