Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna käyhkö

Paperinen onni kaapissa

Kodin nurkat kun ovat tulleet tutuksi viime viikkoina, niin osuipa käsiini oman lähihistorian aarreaitta: paperikalenterit viimeisen 26 vuoden ajalta. Olen aloittanut kirjata elämäni tapahtumia päivittäin taskualmanakkaan vuonna 1994, ja tämä ajoittain puuduttava tai suorastaan velvollisuudelta tuntunut tapa on säilynyt tähän päivään asti – ja toivottavasti kestää jatkossakin.

Säilytän kalentereita piirongin alakaapissa. Sama kaappi kätkee sisälleen valokuvia viimeisen 20 vuoden ajalta (odottavat seuraavaa koronankaltaista tilaa, jolloin sitten varmasti järjestän ne albumeihin) sekä pinoittain papereita veroilmoituksista ja koulutodistuksista koirien rekisteripapereihin ja lasten neuvolakortteihin.

Yön pimeinä tunteina olen joskus miettinyt, että jos tulipalo tulee, pelastan ensin lapset, sitten koiran, kissan ja tuon lipaston.

 

Nuo kalenterit tarjoavat varsinaisia aikamatkoja. Varsinaisesti en ole edes niihin vielä uppoutunut – se on osa suunnitelmaa, jossa on aikaa huolehtia orkideoista, opetella kokkaamaan kunnollisia kaalikääryleitä ja aloittaa jooga – mutta silmäilen niitä toisinaan tarpeen tai huvituksen nimissä.

On jotenkin kauhean lohdullista, että kaappini uumenissa on vastaus kaikkeen, mitä en muista.

Mitä me tehtiinkään juhannuksena 1997? Milloin perheen kolmas koira kuoli? Nukkuiko esikoinen yhtä huonosti kuin kuopus tässä iässä?

Muuttoihin, uusiin työpaikkoihin, eläinten hankintaan, lasten saantiin, uusiin kaupunkeihin ja kaikkiin kummallisiin elämän käänteisiin, on liittynyt omanlaisensa tunnelma, joka on tallentunut kalenterin sivuille vain muutamilla lauseilla. Silti kaikki ne tunteet, jopa tuoksut ja äänet, paiskautuvat muistilokeroista esiin.

 

En todellakaan muista, miksi aikoinaan kypsässä 13 vuoden iässä aloin kirjata elämän tapahtumia kalenteriin. Joskus 16-vuotiaana mietin, että olisipa hyvä, kun olisin aloittanut pitää listaa lukemistani kirjoista. Totesin sen tietenkin olevan siinä vaiheessa myöhäistä; enhän enää millään muistaisi kaikkia lapsuudenaikaisia opuksia. Nyt hiukan harmittaa, varsinkin se, että samasta syystä olen jättänyt tuon listauksen aloittamatta kaikkina aikoina sen jälkeenkin.

 

Asioiden tallentaminen paperille oikeasti kannattaa. Vaikka muistilappuina, jos tuntuu, ettei syvällisempään pysty tai ehdi. Kirjoittaminen, luettelointi tai listaaminen jäsentävät asioita omissa ajatuksissa ja pistävät mittasuhteita kohdalleen.

Ylös kirjoitettuna asiat näyttävät usein enemmän oikeankokoisilta kuin vain oman pään sisäisessä pyörityksessä. Ja samalla saa jotain, mihin palata vaikka vuosien päästä.

Kommentoi

Hae Heilistä