Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Katri Hirvonen

Anna kun äitis näyttää

Etäopiskelu näytti etätyötä tekevän äidin silmiin epäilyttävän rennolta. Jälkikasvua aktivoidakseni määräsin vaaka-asennossa vetelehtivät teinit putsaamaan keittiön kaappeja. Toinen sai vastuulleen kuiva-ainekaapin, toisen oli puhdistettava ruokailuvälinelaatikot. Joojookohta.

Pyynnön, toisen pyynnön, kehotuksen, käskyn, uhkailun ja kiristyksen jälkeen keinovalikoima alkoi ehtyä. Lahjonta olisi sentään jo ollut liikaa. Sen verran psykologista silmää teineilläkin näyttää olevan, että tajusivat kohonneiden desibelien myötä laahustaa keittiöön huput silmillä.

Ohjeet oli nopeasti annettu. Joojoo kyllä myö osataan -vastaus tuli jo melkein ennen kuin ehdin suutani avata. Päätin luottaa, ja palasin syleilemään läppäriäni. Hetken kuluttua huppupäät livahtivat huoneisiinsa. Tehty!

Tarkastuskierroksen jälkeen tarvitsin aimo annoksen mielentyyneyttä, sillä ne kaksi vuotta sitten vanhaksi menneet papusäilykkeet lojuivat edelleen ruokakaapissa. Kielellä kieppui motkotus, että anna kun äitis näyttää.

Keittiöepisodi sai ajattelemaan vanhempien antamaa mallia. Vaikka murrosikäinen protestoi liiallista ohjailua, mallioppimista ei voi välttää. Kotona opitut tavat seuraavat itsenäistyvän nuoren elämään. Kyllä äidin olisi pitänyt näyttää. Vaikka heittämällä ne vanhat pavut pois jo vuosi sitten.

Eräänä stressintäyteisenä iltapäivänä aprikoimme kollegoiden kanssa, millaisen mallin työelämästä nuoret perivät lähipiiristään. Kuinka houkuttelevan kuvan antavat väsyneet, ärtyneet, stressiään kotona purkavat vanhemmat? Tai yrittäjät, jotka tekevät ylipitkää päivää pysyäkseen leivässä tai silkasta intohimosta työhönsä, poissa lasten luota. Näillä eväilläkö me varustamme tulevat työntekijäsukupolvet?

Jokunen vuosi sitten lanseerattiin Ota lapsi mukaan töihin -kampanjapäivä. Nyt Ota työt mukaan kotiin -keväänä jälkikasvu on päässyt näkemään aitiopaikalta, millaista työn tekeminen on myös muulloin kuin erityiskivana teemapäivänä: kyhjötetään tietokoneella epäergonomisissa asennoissa aamusta iltaan. Juuri sitä, mistä lapsia kielletään. Ja vanhemmille tästä kielletystä herkusta maksetaan! Luulisi työelämän näyttävän houkuttelevalta.

Etäkeväänä vanhemmat ovat kamppailleet roolien ristivedossa. Ei ehdi vastata yhtä aikaa lapsen ja työnantajan odotuksiin, mutta kumpikaan ei voisi odottaa. Lapset käskytetään olemaan hiljaa ja näkymättömiä verkkopalaverin aikana. Piristäisi kivasti kokousta, jos joku vaihteeksi ärähtäisi: Älkää hölöttäkö, en kuule, mitä lapsellani on asiaa.

Asenteet työhön siirtyvät huomaamatta. Onko työpalaveri tärkeämpi kuin lapsen tarpeet? Kenelle pitää olla uskollisempi, palkanmaksajalle vai perheelle? Voiko työajalla paistaa lettuja? Millaisen mallin lapset saavat mikrolihapiirakan lisukkeena?

On hyvä pysähtyä miettimään, että millaista mallia oikeastaan syöttääkään. Toivon totisesti ja uskon, että etäkevät sytyttää kipinän miettiä uudesta vinkkelistä työn ja perheen liittoa. Käsillä on tilaisuus uudenlaisille työkulttuureille.

Kommentoi

Hae Heilistä