Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Vuokko Juurisoja

Korona löysi runokirjat

Viisi vuotta sitten sain puhelinsoiton. Miesääni kysyi, olisinko kiinnostunut runokirjoista. Tottahan olin. Ääni lupasi toimittaa ne minulle. Ajattelin hänen postittavan ne, vaikka hän ei osoitettani kysynytkään. Mutta muutaman tunnin kuluttua löysin kirjat postilaatikostani. Neljä hyvälle paperille painettua paksuhkoa teosta. Oliko hän halunnut lahjoittaa ne minulle henkilökohtaisesti vai ajatteliko hän, että kirjoittaisin niistä arvostelun? Muiden töiden vuoksi siirsin niiden lukemista, kunnes ne unohtuivat kirjahyllyyn.

Nyt tuli apuun koronavirus. Istun karanteenissa. Nyt huomasin kirjat ja aloin lukea niitä. Kaikki on painettu vuonna 2015 ilmeisesti samassa painossa, vaikka paikkaa ei mainita. Ei myöskään kustantajaa, joten ne ovat todennäköisesti omakustanteita. Kirjojen tekijä on varmaan niin sanottu kirjailijanimi, sillä sen nimistä henkilöä ei mistään ole tietooni tullut. Ukrissakaan ei tiedetä hänestä mitään.

Tämä tuntematon runoilijanimi on Esko Viljo. Kirjojen nimet ovat Kuunlilja, Rakkaudella, Runoja sinulle ja Miten on. Luettavaa riittää, sillä yhteensä näissä kirjoissa on 498 runoa. Jo kirjojen nimistä voi päätellä, että useimmat runot kertovat rakkaudesta, sen toteutumisesta tai siitä haaveilusta. Myös luonto on kirjoittajaa lähellä, sillä metsä on monissa runoissa ydinaiheena.

Runoissa on kahdenlaista rakkautta. On fyysistä, riemullista aktia ja haikeaa haaveilua rakastetusta. Jos laskisi, mitkä sanat esiintyvät useimmin tekstissä, ne olisivat varmaankin ´rakas´ ja ´rakkaus´. Hän pohtii myös sanojen ´rakastaa´ ja ´rakastua´ eroa. Hän voi olla myös minimalisti: yön tulo / nainen mies / lämpö / rakkaus. Siinä oli koko runo.

Myös luonto on lähellä kirjoittajan sydäntä. Hienointa on seitsemän sivua pitkä runo Haudatkaa minut metsiin. Siinä kirjoittaja haluaa, että hänen tuhkansa sirotellaan metsään ja siellä hän saa ikuisen elämän puissa .”Haluan metsiin / tuhkani nousee uusiin / ulottuvuuksiin / haluan nähdä tulevaisuuden / puu kasvaa minä mukana / aikanaan molekyylini, atomini / muokataan paperiksi / tuijotan lukijaani / kuuntelen hänen kommenttejaan / ehkä palan energiaksi / lämmitän uuden sukupolven taloa....”

Kirjojen sisältö on jonkin verran epätasaista. Monet runot, varsinkin luonnosta kertovat, ovat arkisen toteavia. Karsinta olisi tehnyt terää kokoelmille, jos kustannustoimittaja olisi ollut mukana. Mutta lukemisen arvoisia kirjat ovat. Niitä on lainattavissakin kirjastojen kotiseutuosastoissa. En tiedä, toimiiko Vaara-kirjastoissa nyt lähettäminen. Voi olla, että vasta koronan kuoltua voimme taas lainata lukemista.

Kirjahan ei onneksemme vanhene koskaan.

Kommentoi

Hae Heilistä