Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Katse johonkin uuteen

Oletko lukenut Ernest Clinen tieteisromaanin Ready Player One tai nähnyt kirjaan perustuvan Steven Spielbergin leffan? Jos et, niin tiivistettynä tarinassa eletään energiakriisistä kärsivässä Maassa vuonna 2045, jolloin ihmiset käyttävät lähes kaiken vapaa-aikansa virtuaalitodellisuudessa nimeltä OASIS. OASISissa ihmiset voivat pelata moninpeliverkkoroolipelejä ja ihan vain hengailla virtuaalitodellisuudessa luomansa avatarin muodossa. Pelaajat etsivät simulaatiossa pääsiäismunaa, jonka löytäjä saa valtavan omaisuuden ja OASISin hallinnan itselleen.

Ihmiset pakenevat masentavaa todellisuutta virtuaalitodellisuuteen, jossa kuka tahansa voi olla käytännössä mitä tahansa.

Kevät 2020 on herättänyt ajatuksen siitä, kuinka oikeassa Ernest Cline onkaan. Emme kärsi energiakriisistä, ainakaan tarinassa kerrotulla tavalla, mutta kuitenkin kriisistä, joka on kääntänyt arkemme päälaelleen ja muuttanut toimintaamme ulkomaailmassa.

Penkkiurheilun harrastajat ovat kokeneet karvaan pettymyksen urheilusarjojen ja -tapahtumien peruunnuttua –  e-urheilun seuraajia lukuun ottamatta. Toki moni tapahtuma on myös e-urheilun saralla peruuntunut, mutta turnauksia on yhä pelattu ilman yleisöjä onlinessa, ja mikä parasta, lajin harrastajat ovat voineet jatkaa harrastustaan suurimmaksi osaksi täysin normaalisti.

Pelaaja- ja katsojamäärät sen kun kasvavat ihmisten tyydyttäessä viihdenälkäänsä, ja nyt viimeistään e-urheiluun ennestään sijoittamattomien brändien valokeilat alkavat kääntyä kohti alaa – vaikkakaan kerrannaisvaikutuksilta ei kilpapelaaminenkaan tule säästymään loputtomiin.

Sitä ei voi kuitenkaan vannoutuneinkaan jäärä kiistää, että odottamattoman kriisin iskiessä e-urheilu tarjoaa sekä viihdettä mikrotason kuluttajille että saattaa antaa sysäyksen makrotasolla alan jo muutenkin kasvavaksi povatulle miljardibisnekselle esimerkiksi harrastajien ja sijoittajien kautta.

Ja se on kiinnostavaa.

Pelaamista harrastavat ovat nyt onnekkaita kyetessään kehittämään itseään ja jatkamaan harrastustaan kenenkään tuomitsematta.

Kun kesäloma lähestyy, Joensuun puhki kulutetut lenkkireitit eivät enää riitä nostattamaan hypeä alkavasta lomasta ja erilaisilla motivaatiopäivityksillä tekisi mieli heittää vesilintua, alkaa itse kenellekin uudemman pleikkarin ja VR-lasien hintojen vertailu olla jännittävää puuhaa. Sitä paitsi miksei iäkkäämpikin henkilö voisi harjoittaa refleksejään pelaamalla? Ai niin, johan ainakin CS:GO:ssa löytyy eläkeläisjoukkue Suomessakin.

Ei pelaaminen korvaisi tapahtumia, matkustelua ja kaikenlaista maailmankuvan avartamista ylipäätään, mutta olisi huippua kokea uuden harrastuksen tuomaa innostavaa koukuttavuuden tunnetta tällaisinakin aikoina.

En halua Clinen tarinan tavoin paeta todellisuutta, vaan haluan innostua jostakin ilman, että tarvitsee päättää ajatus ”olisipa nyt kiva...” jälleen kerran ajatukseen ”ai niin, eipä voikaan” – koska kyllä jotakin voi, ja siinä, mitä tällä hetkellä nimen omaan voi tehdä, voi olla merkitystä tulevaisuudessa.

Kommentoi

Hae Heilistä