Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Ville Tanskanen

Diginatiivien aamunkoitto

Poikkeustilan aikana sosiaalinen kanssakäyminen on ainakin omalta osaltani pyörinyt suhteellisen normaalisti. Okei, en tietenkään näe ystäviäni kasvotusten ja muutenkin rajoitan näkemieni ihmisten määrän absoluuttiseen minimiin.

Otan kaupoissa turvavälin huomioon ja terävä katseeni saattaa sivaltaa joskus liiankin julmasti niitä, jotka eivät näitä turvaetäisyyksiä noudata. Mutta siltikään sosiaalinen eristäytyminen ei ole romahduttanut maailmaani. Olen niin sanotusti diginatiivi, joten yhteydenpito kavereihin onnistuu Discordin kautta. Ei voi kuin ylistää, miten hyvä ohjelma se on.

Näen kavereitani Discordin välityksellä noin viitisen kertaa viikossa, mikä on useammin kuin yleensä. Helkkari, sehän on itse asiassa paljon useammin kuin yleensä! Ei tarvitse kuin liittyä palvelimelle, pistää web-kamera päälle ja alkaa juttelemaan.

Usein kavereiden kanssa hengaileminen sisältää jonkin videopelin mättämistä netin välityksellä, mutta on aika yleistä, että me vain juttelemme. Porukka on jakautunut ympäri Suomea, osa on lähtenyt omille kotiseuduilleen ja osa eristäytynyt esimerkiksi maaseuduille ja mökeille. Etäyhteys mahdollistaakin näissä tapauksissa sen, että saamme katsauksen kavereidemme lapsuudenkoteihin ja mökeille, sillä niiden esitteleminen on niin helppoa web-kameraa liikuttelemalla. Olemme kaikki kuin vloggaajia, jotka esittelevät elämäänsä yleisölleen – tässä tapauksessa kavereilleen.

Niin uskomattomalta ja hauskalta kuin se kuulostaakin, etäyhteyden välityksellä pystyy nykyään katsomaan yhdessä elokuvia ja tv-sarjoja. Olemme hyödyntäneet näitä ominaisuuksia ja katsoneet porukalla Salkkareita. Ohjelman katsominen on näin paljon hauskempi kokemus, sillä jokainen saa laukoa vapaasti mielipiteensä sarjan usein kyseenalaisista käänteistä.

Koko ajan lisääntyvät ominaisuudet ovat myös nostaneet esille mahdollisuuden siihen, että tämän vuoden vappu järjestettäisiin kavereiden kanssa etänä. Kokoontumisrajoitukset karsisivat juhlien osallistujia liikaa, joten on vain helpompaa, kun kaikki liittyvät juhliin netin välityksellä. Näin kenellekään ei tule mielipahaa siitä, että karsiutui ylittyvän väkimäärän vuoksi juhlista. On tämä nykyaika hienoa!

Kommentoi

Hae Heilistä