Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Pienet ilot, suuret unelmat

Kun heräsit tänä aamuna, olitko onnellinen? Kiitos vaan kysymästä, en todella ehtinyt miettimään –vaikka olisi ilmeisesti pitänyt.

Luin äskettäin Helsingin Sanomista artikkelin siitä, kuinka me suomalaiset olemme hyviä kätkemään onnen. Positiiviseen psykologiaan erikoistuneen kouluttajan Taina Laanen mukaan jo evoluution ansiosta mielemme toimii niin, että tyytyväisyyttä on vaikeampi huomata.

Arkisessa puheessa huomiomme kiinnittyy asioihin, jotka ovat pielessä ja vaatisivat korjaamista. Ja näin syntyy ajatus, että ikäviä asioita ja tapahtumia olisi enemmän. Yleensä näin ei ole.

Laane suosittelee Hesarin jutussa, että jokaisen meistä kannattaisi kiinnittää arjessa huomiota nimenomaan niihin asioihin, mitkä ovat hyvin. Jokainen pieni, huomaamaton hyvä asia kannattaisi painaa mieleen ja helliä sitä.

Elämä pienten lasten kanssa opettaa ihmisen todella tarttumaan hetkeen. Kun vielä viisi vuotta sitten saatoin valmistella jotain rentouttavaa viikonloppua tai lomaa pidemmän aikaa ja laatia täydellisiä olosuhteita onnellisuuden saapumiselle, jotta voisin lillua rentoudessa monta tuntia tai päivää putkeen... Noh, nyt se on muisto vain. Kahden alle 4-vuotiaan naperon kanssa tyynet hetket vaihtuvat 30 sekunnissa kikatuksen kautta kilareihin ja takaisin.

Ei auta jäädä odottamaan rauhan tyyssijaa tai täydellistä tunnetta siitä, että kaikki on nyt tehty ja hyvin. Yksinkertaisesti on vain osattava ottaa ilo irti siitä, että saa pötköttää hetken yksin saunanlauteilla tai juoda lasin viiniä rauhassa.

Saattaa kuulostaa ankealta, mutta oikeasti se ei ole sitä – vaan ennen kaikkea elämältä erinomainen tapa opettaa ikuista sitkuttelijaa nauttimaan pienistä hetkistä.

Joskus nuorempana mietin, että mitähän ihmeen iloa tuollaisten kauhean vanhojen ja raihnaisten ihmisten elämässä on. Kun ei voi enää haaveilla muutosta Uuteen-Seelantiin, kirjan kirjoittamisesta tai huippuhevosesta.

Melkein piti keski-ikäiseksi elää ennen kuin ymmärsin sen: ilo ja onni ovat juuri tässä hetkessä, niin nuorilla kuin vanhoilla. Ei älyttömissä haaveissa ja hulluissa unelmissa, vaan juuri siinä, että on elossa, että voi juoda kupin kahvia, silittää koiraa, nauraa lapsen kanssa tai soittaa ystävälle.

Omien pienten onnenpapanoiden pahin vihollinen on muiden onneen vertaaminen. Viimeksi viikko sitten lauantai-iltana sain itseni kiinni kateudenpistoksista: miksi noillakin on noin ihana mökki saaristossa! Miten tuo ihminen jaksaa juosta tuollaisia lenkkejä! Kuinka joku voi nukkua 10 tuntia putkeen!

Sitten muistui mieleen yksi viisaimpia kuulemiani sanontoja: älä kadehdi niiden iloja, joiden suruja et tunne.

Menin omaan, jo kulahtaneeseen pihasaunaan viisi minuuttia ennen muuta perhettä, katselin ikkunasta kuuta ja sanoin ääneen itselleni: tänäänkin olen elossa. Ei mikään ihan pieni ilonaihe se.

Kommentoi

Hae Heilistä