Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Viisumuottiin muovatut

Parin vuoden tauon jälkeen Yle on taas järjestänyt Uuden musiikin kilpailun, ja mitä kutkuttavia keskustelun avauksia tammikuussa julkaistut finalistit ovatkaan saaneet aikaan. Euroviisut ei ehkä ole entiseen tapaansa koko perheen yhteinen illanviettohetki television ääressä, mutta yhtä kaikki tulevia sijoituksia ja kappalevalintoja on hauskaa spekuloida. Lähivuosina Suomi on päässyt harvemmin edes finaalipaikoille, joten sellaisen saaminen alkaa tuntua jo kumarruksen paikalta edustavalle artistille.

Euroviisuissa ovat perinteisesti pärjänneet mahtipontiset balladit ja sittemmin myös mahtipontiset tanssittavat edm-kappaleet, joita sisältyy myös UMK20-finalisteihin – siinä määrin, että useimmat biiseistä vaikuttavat jo suunnitteluvaiheessa viisumuottiin valetuilta.

Tämän rinnalla piristävältä tuntuukin, että otsikoihin on noussut pahanlaatuinen korvamato eli Erika Vikmanin Cicciolina, jonka itseironiaa ja hassuttelua ei voi kieltää. Biisin sanoitukset rimmaavine kertosäkeineen ovat kuitenkin yhtä kekseliäät kuin ala-asteella glitterpäiväkirjaan kirjoittamani laulujen sanat silloin, kun vielä olin siinä käsityksessä, että hyvissä lyriikoissa loppusoinnut mätsäävät aina keskenään.

Hassuttelu ei peitä ikään kuin syvemmäksi tarkoitettua sanomaa seksuaalisesta vapaudesta, mikä on sinänsä aiheena jo yhtä puhki kulunut kuin balladit euroviisuissa – ja niissä karkeloissa on nähty jo melkoisesti Cicciolinaa syntisempiäkin esityksiä. Suomidisko uponnee kuitenkin hyvin vanhemman ikäpolven edustajiin. No, ainakin Suomessa.

Finalisteihin sisältyy useita mielenkiintoisempiakin tarjokkaita: esimerkiksi F3M PVC:ssään ja imagolaseissaan toimii trendien syklisyyden ruumiillistumana, ja 2000-luvun alun tyyliin biitillään takova Bananas saattaa upota nuorempaan sukupolveen. Kappaleen pinnallinen, naisenergiasta ja bailaamisesta kertova sanoma kuitenkin latistaa biisin alkavan potentiaalin.

Oletettavasti Euroviisuissa yhä piilee myös laulukilpailun henki jossakin syvällä, jolloin edukseen voisi olla Aksel Kankaanranta persoonallisella äänellään ja sympaattisella olemuksellaan tai Catharina Zühlke kirkkaan kantavalla äänellään ja kappaleellaan, joka sopii viisuihin kuin nenä päähän – muttei myöskään erotu joukosta.

Toisaalta kilpailussa ei tarvitse olla persoonallinen saavuttaakseen menestystä, ja sen ajatuksen voimalla voisi menestyä myös Tikan I Let My Heart Break – se kappale, jonka kaikki kuulevat joka vuosi Euroviisuissa vähintään kerran ja miettivät, missä ovat jo kuulleet sen. Sansan Lover View puolestaan hukkuu kaikkien muiden ehdokkaiden taustalle.

Hyvä musiikki jakaa mielipiteitä, mutta pelkkä mielipiteiden jakaminen ei tee musiikista hyvää. Niin tai näin, ihmisillä on paha tapa luulla olevansa tällaisissa asioissa oikeassa, ja tässä tapauksessa olisi piristävää huomata olevansa väärässä.

Jos Cicciolina tai Lover View onnistuu selvittämään tiensä viisufinaaliin, nostan hattua ja totean, että vaikkeivät nuo teokset aivan Grammy- tai Emma-ehdokkuuksiakaan haalisi, voivat ne tehdä hyvää muutoin kaavoihinsa kangistuneelle kilpailulle.

Kommentoi

Hae Heilistä